Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Kännykät palanneet liikkeistä lapun kera

BenQ-Siemens-huolto kangistui varaosien puutteeseen

Kim Sussmannin mukaan ongelmalle on paha tehdä mitään Suomesta käsin.

7.11.2006 14:50 Siemens- tai BenQ-Siemens -kännykän suomalaiset omistajat ovat joutuneet hankalaan välikäteen saksalaisen BenQ Mobilen selvitystilan vuoksi. Puhelinta ei voi tällä hetkellä juurikaan Suomessa huoltaa varaosapulan vuoksi.

Puhelimet ovat palautuneet huoltoliikkeistä lapun kanssa, jossa kehotetaan kääntymään myyjäliikkeen puoleen. BenQ Mobilen huoltokumppaneina ovat Suomessa Powermill ja SCF Huolto.

- Tieto selvitystilasta tuli syyskuun lopulla. Olemme siitä pitäen jatkaneet toimintaamme varastossamme olevilla varaosilla, ja aika pitkään olemme pärjänneetkin, kertoo Powermillin myynti- ja markkinointijohtaja Claus Carpelan.

BenQ Mobilen maksukyvyttömyys merkitsee siis käytännössä, että varaosia ei saada tällä hetkellä ulos Saksan keskusvarastosta.

- Määrättyjä korjauksia pystymme kyllä edelleen tekemään, mutta en tiedä, miten puhelinten kuljetusjärjestelmä toimii. Olen kuullut huhuja, että kuljetusliike olisi lopettanut toimintansa.

BenQ Mobilen maajohtaja Kim Sussmann kertoo kehottaneensa kuljetusliikettä painamaan jarrua, koska puhelimia ei ole mitään järkeä kuskailla ympäriinsä nyt, kun huolto ei pysty korjaamaan kaikkia puhelimia. Tästä olisi taas aiheutunut ylimääräisiä kuluja huolloille, kun ne olisivat joutuneet ilmoittamaan asiakkaille, etteivät pysty korjaamaan pyydettyjä vikoja.

- Varaosapula on todellinen, mutta kyseessä on täysin Saksasta käsin johdettu asia, jolle me emme valitettavasti täällä Suomessa pysty tekemään mitään. Tässä on nyt odottelun paikka. Uskon, että huolto tulee toimimaan normaalisti tulevaisuudessa, Sussmann kommentoi.

Carpelanin mukaan myös tietyt it-järjestelmät, joiden avulla puhelimiin jaetaan päivityksiä, ovat alhaalla.

Myyjän vastuu

BenQ on luvannut parannusta tilanteeseen. Yhtiö on siirtänyt vastuun varaosien saatavuudesta omistamalleen yhtiölle nimeltä inservio.

- Uskon kyllä, että hommaa voidaan jatkaa, kunhan inservio saa varaosakanavan, it-järjestelmät ja raportointijärjestelmän pelaamaan. Ja meillä on kyllä halukin jatkaa yhteistyötä, Carpelan korostaa. Hän on luottavainen, että nykyiset ongelmat ovat ohimenevä ilmiö.

BenQ lupaa puhelimilleen 24 kuukauden takuun. Sussmann huomioi, että kuluttajasuojalain mukaan vastuu rikkinäisestä puhelimesta on ensi kädessä puhelimen myyjällä ja vasta sen jälkeen maahantuojalla.

- Tilanne on tietysti erittäin väärin sekä jälleenmyyjiä että kuluttajia kohtaan. Huhujen mukaan jotain päätöksiä on tehty, mutta mustaa valkoisella ei ole, Sussmann toteaa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Palvelut hakkaa päälle

25.05.2007 Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan tietotekniikkapalveluiden myynti maailmassa kasvoi viime vuonna reilu kuusi prosenttia.


Kolme vuotta sitten

Fazer löysi makeistähden YouTubesta

25.05.2009 Fazer Makeisten Tutti Frutti -kesäkampanjan keulakuvana on japanilainen musiikinopettaja, joka nousi tunnetuksi YouTube-verkkopalvelun kautta taitojensa takia. Hän saa hedelmät ja vihannekset soimaan.

.