Tieto-osaaminen kannattelee kansallista huoltovalmiutta
16.11.2006 17:07 Tieto-osaaminen, toimivat tietoliikennejärjestelmät ja -palvelut sekä niihin liittyvä osaaminen on tärkeä osa kansallista huoltovarmuutta, muistuttaa Tietoalat STTK:n hallitus.
Huoli kansallisen huoltovarmuuden säilymisestä on Tietoalat STTK:n mielestä aiheellinen, mutta tietoalan toimintojen ja osaamisen merkitys on kuitenkin jäänyt liian vähälle huomiolle keskustelussa.
Toimiva tietohallinto, järjestelmät ja palvelut ovat yritysten ydintoimintaa ja perusedellytys julkisten palvelujen tuottamista varten.
- Tietoalan osaamisen säilyttäminen Suomessa on tärkeää maan kilpailukyvyn kehittämisen kannalta. Maan seuraavan hallituksen on syytä kiinnittää erityistä huomiota alan kehitysedellytysten turvaamiseen. Tärkeä osa tätä on äskettäin julkistetussa kansallisessa tietoyhteiskuntastrategiassa esille tulleiden toimenpiteiden toteuttaminen, painottaa Tietoalat STTK:n puheenjohtaja Tapio Huttula, joka pitelee myös Toimihenkilöliitto Erton nuijaa.
Julkisella sektorilla osataan
Vastuu kansallisen osaamisen ylläpitämisestä on kaikilla toimijoilla, Tietoalat STTK korostaa. Kun valtio ja kunnat miettivät eri toimintojensa kilpailuttamista, niiden tulee varmistaa oma tietoteknisen osaamisensa säilyminen. Julkisten organisaatioiden it-osaamista Tietoalat STTK pitää laadukkaana ja kustannustehokkaana.
Ict-alalla käytävä jatkuva kilpailu uusista innovaatioista ja osaamisesta korostaa alan tutkimus- ja kehittämistyön sekä koulutuksen merkitystä. Erityisesti sosiaali- ja terveysalan sekä ympäristöteknologian palvelujen kehittämisessä ei ole vielä hyödynnetty kaikkia alan osaamisen tarjoamia mahdollisuuksia.
- Alan menestys vaatii kansainvälisen tason huippututkimuksen saamista Suomeen. Yritysten, valtiovallan, tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen on yhdessä turvattava alan huippujen saanti maahan. Valtiovallan on kohdennettava riittävästi varoja sektorin tutkimuksen kehittämiseksi ja luotava puitteet, joissa kotimaisilla sijoittajilla olisi mahdollisuus pitkäaikaisin järjestelyin investoida alalle kotimaisia pääomia, sanoo Huttula.
Tuotteissa löytyy
Tietoalat STTK vaatii myös erityisen pk-yritysten kasvuohjelman rakentamista osana seuraavaa hallitusohjelmaa. Ohjelman tavoitteena olisi innovatiivisten yritysten kansainvälistäminen ja saaminen kasvu-uralle, työllisyyden parantaminen sekä alan kotimaisen omistajuuden varmistaminen.
- Ict-alan pienistä yrityksistä löytyy hyviä kansainvälisen tason tuoteinnovaatioita tai jo valmiita tuotteita. Ongelmana on se, että niitä ei pystytä kehittämään vientituotteiksi. Pullonkaulat löytyvät monesti rahoituksesta, osaamisesta ja omistuspohjasta. Ohjelmalla varmistettaisiin tuotekehitys, laajentumisen edellyttämä tietotaito sekä kansainvälistyminen, Huttula korostaa.
Tietoalat STTK:n muodostavat ne STTK:laiset liitot, joihin kuuluu ict-alalla työskenteleviä ja jotka solmivat alan työehtosopimuksia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi












