EU panee 9 miljardia tieto- ja viestintätutkimukseen
21.11.2006 15:44 EU aikoo investoida yli 9 miljardia euroa tieto- ja viestintäteknologian tutkimukseen. Tämä on ylivoimaisesti suurin yksittäinen rahoituserä yhteisön seitsemännessä tutkimuksen ja teknologian kehittämisen puiteohjelmassa, joka jatkuu vuoteen 2013 saakka.
EU on valinnut tieto- ja viestintäteknologian tutkimuksen yhdeksi painopistealueeksi, koska sillä on suuri merkitys Euroopan kasvulle ja kilpailukyvylle. Helsingissä alkoi tänään tietoyhteiskunnan teknologioita käsittelevä IST 2006 -konferenssi ja näyttely.
- Eurooppa on alkanut saavuttaa kilpailijoitaan tieto- ja viestintäteknologian tutkimuksessa, toteaa tietoyhteiskunta- ja mediakomissaari Viviane Reding.
- Komissio antaa eurooppalaiselle tieto- ja viestintäteknologian tutkimukselle kauan kaivatun piristysruiskeen investoimalla voimakkaasti alan tutkimusyhteistyöhankkeisiin. Yhdeksän miljardin euron panoksella haastamme jäsenvaltiot, teollisuuden ja tutkimuslaitokset mukaan Euroopan kilpailukyvyn kehittämiseen.
- Tutkimuksen painopisteiden valinnassa on seurattu tieto- viestintäteknologian alalla toimivien yhdeksän eurooppalaisen teknologiayhteisön neuvoja. Joillain aloilla tätä kumppanuutta kehitetään vieläkin pidemmälle kokoamalla voimavarat yhteen yhteisiksi teknologia-aloitteiksi.
Tieto- ja viestintäteknologian tutkimus muodostaa 18 prosenttia yhteisön tutkimusbudjetista. Helsinkiin kokoontuneet alan asiantuntijat keskustelevat tänään tieto- ja viestintäteknologian tutkimuksen vuosien 2007–2008 työohjelmasta, jolla seitsemännen puiteohjelman toteuttaminen pannaan käyntiin.
1140 miljoonan euron ohjelma
Konferenssissa esitellään tutkijoille kaikkien aikojen suurinta, 1 140 miljoonan euron suuruista ehdotuspyyntöä eli rahoitettavien hankkeiden valintaprosessia. Tämä on seitsemännen puiteohjelman ensimmäinen ehdotuspyyntö.
Työohjelma synnyttää suuren joukon uuden sukupolven tutkimushankkeita, joilla parannetaan eurooppalaisen tutkimustoiminnan tuloksellisuutta.
Tämä summa osoittaa, että EU on sitoutunut kuromaan umpeen Euroopan ja sen kilpailijoiden välisen kuilun tutkimusrahoituksessa.
Vuonna 2006 tehty selvitys maailman 1 250:sta suurimmasta t&k-toimintaan panostavasta yrityksestä osoittaa, että sadan suurimman yrityksen joukossa on 39 yhdysvaltalaista ja 36 eurooppalaista yritystä.
Työohjelmassa keskitytään avainaloihin, joilla Euroopalla on kilpailuetuja ja joilla se on perinteisesti ollut vahva, eli viestintään, elektroniikkaan ja fotoniikkaan sekä ohjelmistojärjestelmiin ja -arkkitehtuuriin. Sillä pyritään myös varmistamaan, että tieto- viestintäteknologian tutkimus hyödyttää Euroopan talouden lisäksi myös koko yhteiskuntaa tuomalla parannuksia jokapäiväiseen elämään muun muassa liikenteen, energiatehokkuuden ja terveydenhoidon aloilla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Donen tytäryhtiö aloittaa yt-neuvottelut
11.02.2009 Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin tytäryhtiö, puhelinpalveluyritys Midas Touch aloittaa yt-neuvottelut, joilla varaudutaan enintään 200 työntekijän lomauttamiseen, osa-aikaistamiseen tai irtisanomiseen.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- » Taloussanomat.fi














