Tekel: Innovaatioympäristöissä toivomisen varaa

Hannu Janhunen
Kuva: Heikki Tuuli
1.12.2006 09:29 Suomen Teknologiakeskusten Liitto Tekelin hallituksen puheenjohtajana jatkaa Kuopion Teknologiakeskus Teknia Oy:n toimitusjohtaja Hannu Janhunen.
- Suomalaisten teknologiakeskusten verkosto keskittyy yhä voimakkaammin ydintoimintoihinsa. Tekelin operatiivisen toiminnan keskeisimpänä päämääränä on vetovoimaisten innovaatioympäristöjen kehittäminen Suomeen. Siihen päästään kehittämällä teknologiakeskusverkoston ja siihen kuuluvien keskusten toimintakykyä, Hannu Janhunen toteaa.
Verkosto painottaa toiminnassaan teknologiakeskusten kansainvälisen toiminnan kehittämistä, yrityskehitystoimintaa, kansainvälisten yritysten ja T&K-yksiköiden sijoittumisen edistämistä sekä alueiden kehittymistä.
Keskiviikon Tekel-päivässä kauppa- ja teollisuusministeriön osastopäällikkö, ylijohtaja Kalle J. Korhonen kertoi Yritys-Suomi-uudistuksen olevan innovaatiopalvelujen osalta lähtökuopissaan. Tavoitteena on kehittää ja ottaa asteittain käyttöön verkostomaiseen yhteistyöhön perustuvat toimintamallit, joilla tehostetaan innovaatiopalveluja eri asiakkuuksissa.
- Meillä on vasta sinisiä ajatuksia innovaatiopalvelujen tarkemmasta sisällöstä tulevaisuudessa. Teknologiakeskukset ovat kokeneita toimijoita innovaatiopalvelujen valtakunnantason toteutuksessa, ja teknologiakeskusverkostoa tullaankin hyödyntämään uudistuksessa, Korhonen vakuutti liiton mukaan.
Yritys-Suomen kasvuyrityspalvelujen osalta kehitys- ja yhteistyö on edennyt pitkälle ja se jatkuu edelleen.
Osaamiskeskusohjelman tavoitteet korkealla
Pääsihteeri Mika Pikkarainen sisäasiainministeriöstä totesi, että vuoden 2007 alusta käynnistyvän uuden Osaamiskeskusohjelman tavoitteet on asetettu korkealle.
- Tavoitteena on, että alueiden välisten yhteistyöhankkeiden ja kansainvälisten hankkeiden määrä kasvaa merkittävästi nykyisestä vuoteen 2013 mennessä. Kehittämisalustana käytetään osaamisklustereita, joiden avulla vahvistetaan osaamiskeskusten välistä yhteistyötä huippuosaamisen hyödyntämisessä, etenkin kansainvälistymisessä, Pikkarainen kertoi.
Ohjelmaan on esitetty kolmetoista kansallisesti merkittävää osaamisklusteria, joita toteuttaisivat 21 osaamiskeskusta. Valtioneuvoston on tarkoitus päättää ohjelmaan hyväksyttävistä osaamisklustereista ja -keskuksista 7.12.
Ohjelman toteuttajaorganisaatioita ovat yleensä teknologiakeskukset, alueensa toimijoiden valtuuttamina. Kansallisella tasolla ohjelmassa vahvistetaan KTM:n roolia. Ohjelman kytkeminen entistä tiiviimmin kansalliseen teknologia- ja innovaatiopolitiikkaan edellyttää KTM:n lisäksi myös Tekesin aseman vahvistamista ohjelmaa koordinoivassa osaamiskeskustyöryhmässä.
- Olemme Tekel-verkostossa tyytyväisiä siitä, että teknologiakeskukset ovat keskeisessä roolissa osaamiskeskustoiminnan toteutuksessa myös uudella ohjelmakaudella. Toimintaa kehitettäessä kiinnitämme erityistä huomiota toimivien kansallisten klusterirakenteiden synnyttämiseen ja niiden hyödyntämiseen, Tekelin toimitusjohtaja Kyösti Jääskeläinen sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Google tarjoaa hakijalle syntetisaattorin
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Lounet sulautuu Elisaan
25.05.2007 Turussa ja Lounais-Suomessa toimiva operaattori Lounet sulautuu teleoperaattori Elisaan. Elisa omistaa Lounetista jo 80,5 prosenttia.
Kolme vuotta sitten
Nokian uutuus näyttää Motorolan suosikkimallilta
25.05.2009 Nokia on tuomassa Yhdysvalloissa uusia puhelimia, joiden muotoilu eroaa aiemmista malleista. Operaattori AT&T:ltä vuotaneiden tietojen ja kuvien mukaan Mako-nimisessä mallissa on sivulta liukuva näppäimistö, kun taas Grouper muistuttaa paljon Motorolan Razr -mallia.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- 71 000 nousee töissä "auto-tasolle" 11:51
- Tulli kyllästyi: Jos lankesit nigerialaishuijaukseen, älä soita meille 12:35
- Osakestrategin top 20 -lista – yksi suomalainen mukana 13:14
- ZTE tuo älypuhelimiinsa suomalaisen käyttöliittymän 08:37
- Talouselämä: Suomen yritykset liki ennätykseen – Nokia kompuroi 09:03
- » Taloussanomat.fi
-
-446 e
-
-106 e
-
-82 e
HP Elitebook 8760W (Core i7-2630QM, 8 GB, 17,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-57 e
-
-56 e













