Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Väki vähenee, tulos paranee

AOL:n menettää huippujohtajiaan

Ron Falco

17.12.2006 10:16 Nettiyhtiö AOL:n useat huippujohtajat ovat ilmoittaneet jättävänsä yhtiön ja siirtyvänsä muihin töihin Syynä pidetään hallituksen uuden puheenjohtajan ja pääjohtajan Ron Falcon kaavailemia johtoryhmän suuria mullistuksia ja kustannusten leikkauksia.

Kuukausi sitten AOL:n eli America Onlinen johtoon nimitetyn Ron Falcon odotetaan kertovan johdon uudelleenorganisoinnista lisää maanantaina, CNET Newscom kirjoittaa New York Timesin tietoihin nojautuen.

CNET:n mukaan lähtijöiden joukossa on ainakin ohjelmistoista ja tuotteista vastannut varatoimitusjohtaja James P. Bankoff, joka jättää paikkansa vuoden vaihteessa. Erostaan on ilmoittanut myös AOL:n mobiileista ja maksullisista palveluista sekä asiakashallinnasta vastannut Joe Redling.

Uutistoimisto Reuters lisää eroavien katraaseen myös viestintäjohtaja John Buckleyn ja teknologiajohtaja John McKinleyn nimet.

Viime viikolla AOL Europen toimitusjohtaja Carlo D’Asaro Biondo jätti paikkansa vain kuusi viikkoa ylennyksensä jälkeen. Biondo siirtyi ranskalaisen mediayhtiö Lagarderen riveihin yhtiön multimediayksikön vetäjäksi, brittilehti Guardian raportoi.

Time Warnerin tulos parani

Ron Falco on viestintäyhtiö NBC Universalin pitkäaikainen pääjohtaja. AOL nimitti hänet marraskuussa uudeksi ykkösmiehekseen entisen pääjohtajan Jonathan Millerin seuraajaksi.

AOL ja Time Warner eivät ole kommentoineet nettiyksikön johtajien eroamisia. Sen sijaan AOL nimitti Ron Falcon aisapariksi ja toimitusjohtajaksi Ron Grantin, jolla on ollut Time Warnerin toimitusjohtajan Jeffrey Bewkesin kanssa keskeinen asema AOL:n saneerauksessa.

Viestintäjätti Time Warnerin omistuksiin kuuluva America Online on viime aikoina muuttanut strategiaansa poispäin nettiliittymien maksullisuudesta ja yhä enemmän kohti ilmaisia laajakaistapalveluja. Viime viikolla yhtiö ilmoitti vähentävänsä 450 työntekijää jo aiemmin julkistetun kustannuskuurin seurauksena, CNET kirjoittaa.

Reuters muistuttaa siitä, että Time Warnerin kolmannen neljänneksen tunnusluvut osoittavat, että yhtiö on päässyt hyvään vauhtiin AOL:n tervehdyttämisessä. Kvartaalin aikana nettimainosten myynti kohosi noin 46 prosenttia.

Time Warner on ilmoittanut, että se yltää nettimainosten myynnissä toimialan keskimääräisiin kasvulukuihin ensi vuoden aikana.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: CA ei yllä odotuksiin

25.05.2007 Sijoittajat kotiuttivat voittojaan torstaina, sillä markkinoilla epäillään ettei keskuspankki laskekaan korkotasoa tämän vuoden lopussa. Tähän saattaisi olla syynä esimerkiksi se, että uusien kotien myynti ei osoittanut laantumisen merkkejä - Yhdysvaltain inflaatiopelot jäytävät edelleen taustalla. Nasdaqissa vaihdettiin yli 2,4 miljardia osaketta, kun indeksiin tuli vipinää.


Kolme vuotta sitten

Tuomari esti Craigslistin syyttämisen

25.05.2009 Henry McMasterin syytteet internetin ilmoituspalsta Craigslistiä vastaan ovat nyt entistäkin kauempana tuomarin määräyksellä.

.