Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
’Erittäin kannattava sijoitus’

Nexit Ventures myy Bitfonen HP:lle

Artturi Tarjanne on tyytyväinen mobiilialan kasvavaan kiinnostukseen Yhdysvalloissa.
Kuva: Marja Airio/LK

21.12.2006 13:09 Suomalainen pääomasijoittaja Nexit Ventures myy omistuksensa yhdysvaltalaisesta Bitfone Corporationista maailman johtaviin teknologiayhtiöihin kuuluvalle HP:lle. Nexit Ventures sijoitti Bitfoneen jo sen ensimmäisellä rahoituskierroksella maaliskuussa 2001.

Kauppahintaa ei julkisteta. Kaupalle odotetaan lopullista vahvistusta helmikuussa 2007.

Bitfone toimittaa yritysten mobiiliratkaisujen keskitettyjä hallinta- ja päivitysratkaisuja. Nexit on avustanut Bitfonen liiketoiminnan kehittämisessä ja kansainvälistämisessä. Nexitin Yhdysvaltojen toimintoja johtava partneri Michel Wendell on toiminut Bitfonen hallituksen jäsenenä yhtäjaksoisesti vuodesta 2001 alkaen.

Tunnettuja sijoittajia

Nexit Ventures liittyi Bitfonen taustavoimiin ensimmäisenä pääomasijoittajana yhdessä Nokia Venture Partnersin kanssa (nyk. BlueRun Ventures). Bitfonen myöhemmille rahoituskierroksille saatiin mukaan useita nimekkäitä kansainvälisiä sijoittajia. Joukossa ovat mm. 3i USA, Vesbridge Capital, Motorola, Qualcomm, Orange sekä Khosla Ventures, jonka perustaja Vinod Khosla on yksi Sun Microsystemsin perustajista sekä pitkäaikainen Kleiner, Perkins, Caufield & Byers -pääomasijoitusyhtiön osakas.

- It-alaa dominoivat yhdysvaltalaiset suuryritykset ovat tunnistaneet mobiliteetin tarjoaman kasvupotentiaalin. Osana tätä kehitystä kiinnostus innovatiivisia mobiilialan kasvuyrityksiä kohtaan on selvästi kasvamassa. Tämä avaa lupaavia mahdollisuuksia eri puolilla maailmaa toimiville innovaattoreille, ja korostaa samalla läsnäolon merkitystä Yhdysvaltain markkinoilla, Nexit Venturesin partneri Artturi Tarjanne sanoo.

Kannattava sijoitus

Bitfonen kehittämät ohjelmistot mahdollistavat mobiililaitteiden integroinnin kiinteäksi osaksi yritysten tietohallinnon infrastruktuuria. Sen sovellusten avulla mobiililaitteet sovitetaan osaksi olemassa olevia hallinta- ja päivitysjärjestelmiä. Kauppa vahvistaa HP:n kykyä tarjota asiakkailleen joustavia ja modulaarisia ratkaisuja liiketoiminnan tarpeita tukevan mobiili-infrastruktuurin rakentamiseksi.

- Sijoitus Bitfoneen oli Nexitille erittäin kannattava. Kuluneen vuoden aikana Nexitin sijoituskohteita ovat ostaneet HP:n lisäksi myös Nvidia ja Sybase. Ne ovat kaikki yhdysvaltalaisia it-yrityksiä, joita yhdistää näkemys mobiili-infrastruktuurista tulevaisuuden kasvun mahdollistajana, Tarjanne sanoo.

Nexitin muita sijoituskohteita ovat mm. suomalaislähtöiset Conformiq, Ekahau, Futuremark ja Hantro sekä yhdysvaltalaiset Ecrio ja Skypilot.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Oulun Puhelimelle kilpailurikkomusmaksu

25.05.2007 Kilpailuvirasto esittää markkinaoikeudelle, että Oulun Puhelimelle määrättäisiin 100 000 euron seuraamusmaksu määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.


Kolme vuotta sitten

Facebook pannaan Iranissa

25.05.2009 Iran on estänyt iranilaisilta pääsyn yhteisöpalvelu Facebookin. Opposition pääehdokas käyttää Facebookia presidentin vaalikampanjassaan.

.