Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tavoitteena viisi uutta

TeliaSoneran nurkkaaja Gardell hinkuu lisää yritysostoja

Syksyllä Christer Gardellin Cevian Capital onnistui saamaan Volvosta viiden prosentin omistuksen ja saamaan näin hallituspaikan.

3.1.2007 12:29 (päivitetty 13:51) Ruotsin kiistelty riskisijoittaja Christer Gardell aikoo tehdä jopa viisi yritysostoa vuoden 2007 aikana. Syksyllä Gardellin Cevian Capital osti osan Telia Sonerasta, siitä tuli neljänneksi suurin yrityksen omistaja, 1,6 prosentin äänimäärällä.

Christer Gardell kertoo yritysostosaikeistaan Svenska Dagbladet -lehden haastattelussa. Tukena Gardellin sanoille on hänen riskisijoitusyhtiönsä Cevianin noin kahdeksan miljardin kruunun eli vajaan 900 miljoonan euron kassa.

– Uskon, että tämän vuoden aikana päädymme neljän–viiden uuden yhtiön ostamiseen. Enempää en suostu kertomaan, sanoo Gardell SvD-lehdessä.

Gardell onnistui yhtiökumppaninsa Lars Förbergin kanssa kokoamaan viime vuonna Cevian Capital -rahastoonsa 15 miljardia kruunua, eli vajaat 1,7 miljardia euroa. Tästä on siis kassassa vielä noin puolet tulevia ostoja varten.

Spekuloinnit uusista ostoista ovatkin täydessä käynnissä, vaikka vuosi on ehtinyt vanheta vasta muutaman päivän. Erityisesti niiden kohteena ovat pitkään ostoilta rauhassa olleet Handelsbankenin hallitsemat yhtiöt, teräsyhtiö SSAB ja konepajakonserni Sandvik sekä paperiyhtiö SCA.

Gardell ei ole tapojensa mukaisesti vielä suostunut kommentoimaan näitä spekulaatioita.

Gardell tuli Ruotsissa suurelle yleisölle tunnetuksi viimeistään viime vuoden aikana, kun hänen nimensä ja leveä hymynsä vilahtelivat lehtien palstoilla sekä Volvon että Telia Soneran suurostojen yhteydessä.

Syksyllä Gardellin Cevian Capital osti osan Telia Sonerasta, siitä tuli neljänneksi suurin yrityksen omistaja, 1,6 prosentin äänimäärällä. Joulukuussa Cevian myi osuutensa vaateketju Lindexistä. Voittoa tuli noin 800 miljoonaa kruunua, eli lähes 90 miljoonaa euroa.

Jutun kirjoitti: Lotta Nuotio, Tukholma

Lotta Nuotio, Tukholma

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Oulun Puhelimelle kilpailurikkomusmaksu

25.05.2007 Kilpailuvirasto esittää markkinaoikeudelle, että Oulun Puhelimelle määrättäisiin 100 000 euron seuraamusmaksu määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.


Kolme vuotta sitten

Facebook pannaan Iranissa

25.05.2009 Iran on estänyt iranilaisilta pääsyn yhteisöpalvelu Facebookin. Opposition pääehdokas käyttää Facebookia presidentin vaalikampanjassaan.

.