Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Google-miljonääreiltä miljardi vuoteen 2008 mennessä

Google-miljonäärit paikkaavat Kalifornian taloutta

Kuvernööri Schwarzenegger on jakanut julkista rahaa esimerkiksi teiden ylläpitoon sekä koululaitokselle. Viime vuonna verotulojen kasvu osavaltiossa jatkui.

7.1.2007 16:33 Tietotekniikkamiljonäärien maksamat verot heiluttelevat Kalifornian osavaltion tuloja. Nyt osavaltion taloudenpitäjät − niin kuin kuvernööri Arnold Schwarzenegger − saavat taas huokaista helpotuksesta, kiitos Googlen.

Tietotekniikkamiljonäärien maksamat verot heiluttelevat Kalifornian osavaltion tuloja kuin jojoa, kirjoittaa uutispalvelu AP.

Verotulot loikkaavat, kun yritysten perustajat myyvät osakkeitaan.

Nyt osavaltion taloutta paikkaavat erityisesti Google-miljonäärit. Viime vuoden aikana kuusitoista yhtiön johtajiin kuuluvaa henkilöä myi yhteensä yhdeksän miljoonaa osaketta. Kauppojen summa oli 3,7 miljardia dollaria.

Veroja potista kertyi 380 miljoonaa dollaria.

Liki puolet tästä verokertymästä tulee Googlen perustajilta Sergey Briniltä ja Larry Pagelta

Pääomatulojen vero on Kaliforniassa 9,3 prosenttia.

Googlen osakekurssi on liki 500 dollaria.

Muita Kalifornian suuria it-alalla vaurastuneita veronmaksajia ovat Oraclen pääjohtaja Larry Ellison ja Cisco Systemsin pääjohtaja John Chambers.

It-alan miljonäärien maksamat verot ovat nostaneet osavaltion verotulot kasvuun jo kahtena peräkkäisenä vuonna.

Vuoteen 2008 mennessä Googlen omistajat tulevat kerryttäneeksi osavaltiolle veroja yhteensä miljardi dollaria, AP laskee.

Taloustieteilijät ovat jo pitkään varoitelleet Kalifornian osavaltiota sen tulojen riippuvuudesta osakemarkkinoiden kehityksestä. 

Pääomatuloista maksettujen verojen osuus Kalifornian verotuloista oli viime kesänä päättyneenä tilivuonna 14 prosenttia.

Osuus on liki kaksinkertaistunut it-alan osakkeiden arvostuskuplan puhkeamisen jälkeen, mutta on yhä pienempi kuin vuonna 2000.

Jutun kirjoitti: Anna Ruohonen

Anna Ruohonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nokian ja Qualcommin riitaa voi tulkita monella tavalla

25.05.2007 Teollisoikeuksien asiantuntijan professori Niklas Bruunin mielestä patenttien arvon mittaaminen kehittyvässä teknologiassa on hankalaa.


Kolme vuotta sitten

Ikäihmiset jäävät jalkoihin palvelujen sähköistyessä

25.05.2009 Ikääntyvät ovat jäämässä yhteiskunnan sähköisen palvelukehityksen jalkoihin. Sähköiset palvelut ja laitteet suunnataan edelleen noin 20-30-vuotiaille, käytettävyystutkija toteaa.

.