Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
1200 työpaikkaa katkolla yt-neuvotteluissa

Perlos uhkaa lakkauttaa Suomen tuotannon

Matti Virtanen, Perloksen toimitusjohtaja
Kuva: Martti Leppä / Lehtikuva

15.1.2007 10:22 Perloksen uuden toimitusjohtajan Matti Virtasen kausi alkaa räväkästi. Yhtiö ilmoitti tänään ryhtyvänsä toimiin 4000 työpaikan vähentämisestä maailman laajuisesti. Suomen tuotantoa uhkaa lakkauttaminen, sillä alkavissa, kaikkia 1400 työpaikka koskevissa yt-neuvotteluissa haetaan 1200 henkilön vähentämistä.

Kännykänkuoria ja elekroniikka-alan käyttämiä muovitarvikkeita valmistavan yhtiön hallitus on tänään tehnyt päätöksen tulosparannusohjelmasta, jonka tavoitteena on parantaa merkittävästi Perloksen jatkuvien toimintojen liiketulosta ennen kertaluonteisia eriä vuoteen 2006 verrattuna.

Pörssitiedotteen mukaan tavoite on tarkoitus saavuttaa yhtiön operatiivista toimintaa tehostamalla sekä pienentämällä vuositason kustannuksia yli 100 miljoonalla eurolla vuoden 2007 loppuun mennessä. Tulosparannusohjelma koskee yhtiön kaikkia toimintoja niin Euroopassa, Aasiassa kuin Pohjois- ja Etelä-Amerikassakin.

Koko yhtiön organisaatiota virtaviivaistetaan ja Suomen tuotantoa sopeutetaan kysyntää vastaavaksi. Näiden toimenpiteiden seurauksena Perlos-konsernin henkilöstötarpeen arvioidaan olevan noin 4 000 henkilöä nykyistä pienempi vuoden 2007 loppuun mennessä.

Perlos ilmoittaa käynnistävänsä tuotannollisista, taloudellisista ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä koko Suomen henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut.

Neuvottelujen piiriin kuuluu noin 1 400 henkilöä. Yhtenä vaihtoehtona selvitetään tuotannollisen toiminnan lakkauttamista Suomessa. Alustava arvio vakituisen henkilöstön vähennystarpeesta on noin 1 200 henkilöä.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kommentit (4)

Huono 0
Perloksen uuden toimitusjohtajan Matti Virtasen kausi alkaa räväkästi. Yhtiö ilmoitti tänään ryhtyvänsä toimiin 4000 työpaikan vähentämisestä maailman laajuisesti. Suomen tuotantoa uhkaa lakkauttaminen, sillä alkavissa, kaikkia 1400 työpaikka koskevissa yt-neuvotteluissa haetaan 1200 henkilön vähentämistä.
Taloussanomat
Huono 0
Onko yhteiskunnan tuki loppunut kun pitää lähteä Kiinaan teettämään hommat
"orjatyövoimalla"?
Huono 0
Alkaa räväkästi. Kannanotto toimituksen puolesta. Sanalla on positiivinen merkitys. Hyvä jätkä, oikein räväkkä.
JJ
Huono 0
Se on sitä kapitalismia. Nauttikaa.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuluttajavirastolle valitetaan viestintäpalveluista eniten

25.05.2007 Kuluttajavirastoon tuli tammi-huhtikuun aikana 1322 markkinointiin, sopimusehtoihin ja perintään liittyvää ilmoitusta. Määrä on noin viisitoista prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan, ja eniten ilmoituksia tuli viestintäpalveluista.


Kolme vuotta sitten

Nettisarjis Mummo voitti pisteen erolla

25.05.2009 Internet-sarjakuva Mummo otti päävoiton Kemin 28. Sarjakuvakilpailussa viikonloppuna.

.