Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
190 000 euron korvausvaatimus

Syyttäjä vaati vankeutta Benefon-osakkeiden sisäpiirikaupoista

16.1.2007 11:44 Syyttäjä vaatii Benefonin sisäpiirijutussa vuoden vankeusrangaistusta yhtiön entiselle suuromistajalle.

Sisäpiirijutuissa ei ole aiemmin Suomessa tuomittu ehdottomia vankeusrangaistusta. Esimerkiksi Soonin sisäpiirijutuissa syytetty tuomittiin ehdolliseen vankeuteen.

– Tässä rikoshyöty on huomattavasti suurempi kuin aiemmissa sisäpiirisyytteissä ja tekomuoto on törkeä, syyttäjä Tapio Nyrhilä perustelee poikkeuksellisen kovia vaatimuksia.

Benefonin sisäpiirijutussa on syytteessä Langaton-kiinteistöyhtiön omistaja ja hallituksen puheenjohtaja. Syyttäjän mielestä mies käytti törkeästi hyväkseen sisäpiiritietoa, kun hän Benefonin yrityssaneerauksen aikana myi yhtiön osakkeita.

Nyrhilä vaatii syytettyä korvaamaan rikoshyötynä saadut 190 000 euroa. Langaton -kiinteistölle syyttäjä vaatii 30 000 euron yhteisösakkoa.

Syytetty on Benefonin suuromistaja. Hän myi vuoden 2003 marras-joulukuussa 1,26 miljoonaa yhtiön osaketta. Myyntihetkellä kurssi nousi 0,4 eurosta yli 0,6 euroon.

Helsingin käräjäoikeus antaa asiasta tuomion 9. helmikuuta.

Syytetyn puolustusasianajajan Kai Kotirannan mielestä rangaistusvaatimus on täysin kohtuuton rikosepäilyihin nähden.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Viekas Briz.X on varastanut 14 000 käyttäjän tiedot

25.05.2007 Panda Softwaren viruslaboratorio PandaLabs on tunnistanut Briz-troijalaisen uuden variantin. Briz.X on varastanut jo 14 000 käyttäjän luottamuksellisia tietoja kuten pankkitietoja, salasanoja ja jopa pikaviestikeskusteluja. PandaLabsin mukaan Briz.X jatkaa saastuttamista noin viidensadan koneen päivävauhtia.


Kolme vuotta sitten

Äänestyspaikan näkee netissä

25.05.2009 Väestörekisterikeskuksen koko maan kattava äänestyspaikkapalvelu on jälleen auki, tällä kertaa eurovaaleja varten.

.