Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Naapurilla mahdollisesti myyntiaikeita

Ruotsi ja Suomi neuvottelevat TeliaSonerasta

Suomen valtio myi vuonna 2002 Soneran Ruotsin valtion pääosin omistamalle Telialle. Valtioiden tekemän osakassopimuksen mukaan Ruotsilla on tämä vuosi aikaa vähentää omistustaan TeliaSonerassa.
Kuva: Marja Airio/Lehtikuva

19.1.2007 11:44 (päivitetty 12:48) Ruotsin rahoitusmarkkinaministerin Mats Odellin mielestä päätöstä valtion omistamien TeliaSoneran osakkeiden myynnistä ei voida tehdä sopimatta siitä Suomen valtion kanssa.

Ruotsin valtion mahdolliset aikeet pienentää omistustaan TeliaSonerassa nousivat käsittelyyn keskiviikkona yhtiön ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

– En ole vielä ollut yhteydessä Suomen valtioon. Näkemykseni mukaan on täysin selvää, että meidän pitää olla asiassa läheisessä yhteydessä Suomen omistajapuolen kanssa, Odell sanoo Taloussanomille.

Suomen valtio myi teleoperaattori Soneran Ruotsin valtion pääosin omistamalle Telialle 2002.

Osakassopimuksessa Suomen ja Ruotsin valtio sitoutuivat markkinaolosuhteiden salliessa vähentämään omistustaan yhtiössä viiden vuoden kuluessa yhdistymistä.

Ruotsin valtio ei ole vielä myynyt omistamiaanTeliaSoneran osakkeita.

Suomi vähensi omistustaan yhtiöstä joulukuussa 2004 viidellä prosentilla.

Keskiviikkona TeliaSoneran ylimääräisessä yhtiökokouksessa napinaa aiheutti kysymys siitä, kenelle Ruotsin valtio aikoo Telia Soneran osakkeensa myydä.

Piensijoittajat pelkäsivät, että Ruotsin valtionosuus päätyy riskisijoittajien taskuun.

Odellin mukaan Ruotsin valtion TeliaSoneran osakepotin kohtalosta ei ole vielä tehty mitään alustavia päätöksiä. Ei edes sitä, myydäänkö kaikki osakkeet yhdellä kertaa vai useissa eri osissa.

– Meidän pitää huolellisesti tarkastella kilpailua tietoliikennealalla ja vasta sitten päättää, miten valtio vähentää omistustaan TeliaSonerassa. Etukäteen emme sulje ketään pois.

Jutun kirjoitti: Petri Sajari

Petri Sajari

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Verkon "lääkärikirja" voitokas Oulussa

25.05.2007 Etelä-Savon sairaanhoitopiirin alueen asukkaille tarkoitetulle Hyvis-portaalille myönnettiin Stakesin Terve-SOS-palkinto tämän vuoden teemaan "luova ja rohkea muutos" liittyvästä innovatiivisuudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Hyvistä ylläpitää Etelä-Savon sairaanhoitopiiri, ja portaalin teknisestä järjestelmästä vastaa Mawell Oy.


Kolme vuotta sitten

Oikeuskansleri sallisi Lex Nokian valvonnan yrityksissä

25.05.2009 Helsingin Sanomille puhuneen oikeuskanslerin Jaakko Jonkan mukaan tietosuojavaltuutetulla on oikeus tehdä tarkastuksia yrityksiin, joissa työntekijöiden sähköpostiliikennettä tarkkaillaan.

.