Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Intel kova vastus

AMD kärsii hintasodasta Intelin kanssa

24.1.2007 12:15 Puolijohdevalmistaja AMD kertoi yllättäen tappiollisesta päätösneljänneksestään tiistaina. Markkinat yllättyivät yhtiön vaikeuksista hintakilpailussa verrattomasti isomman Intelin kanssa. Illalla AMD:n osakkeen kurssi romahti viisi prosenttia.

Kalifornialaisen AMD:n (Advanced Micro Devices) ilmoituksen mukaan sen bruttomarginaalit kaventuivat prosessoreiden hintojen putoamisen takia ja niinpä yhtiön alkuvuodelle antama ohjaus jäi Wall Streetin odotuksista.

Tulosta painoi myös 5,4 miljardin dollarin yritysosto, jossa AMD hankki omistukseensa grafiikkasiruja valmistavan ATI:n.

Silti monet analyytikot pitävät AMD:n vaikeuksien perimmäisenä syynä kovaa kilpailua selvästi suuremman Intelin kanssa. Viime aikoina Intel on pudottanut omien prosessoreidensa hintoja ja näin estänyt AMD:tä valtaamasta enää lisää markkinaosuuksia.

Loka-joulukuussa AMD:n nettotappio oli 574 miljoonaa dollaria eli 1,08 dollaria osaketta kohti. Vuotta aiemmin vertailuluvut olivat 96 miljoonan dollarin voitto ja 0,21 dollarin tulos osaketta kohti.

Luvuista on puhdistettu kertaluonteiset erät kuten jaksolle kirjattu 550 miljoonan dollarin kuluerä ATI:n ostamisesta.

Jakson aikana AMD:n myynti putosi 1,77 miljardiin dollariin vuotta aiemmasta 1,84 miljardista dollarista. Analyytikoiden ennusteiden keskiarvo oli1,74 miljardia dollaria, minkä yli yhtiö siis niukasti ylsi.

Prosessoreiden hinnat ratkaisevat

Pääjohtaja Hector Ruiz kertoi analyytikoille, että prosessoreiden hinnoittelu on ja pysyy erittäin kriittisenä tekijänä nyt kuluvalla ja tulevilla neljänneksillä. Silti Ruiz ja hänen kohorttinsa odottavat yhtiön bruttomarginaalien paranevan vuoden loppua kohti sitä mukaa kuin grafiikkayhtiö ATI:n toimintoja yhdistetään AMD:n omiin bisneksiin.

Kuluvalla neljänneksellä yhtiö odottaa yltävänsä 1,6-1,7 miljardiin dollarin myyntiin. Tämä jää analyytikoiden 1,8 miljardin dollarin myyntiodotuksista.

AMD:n vaikeat ajat näkyvät yhtiön osakkeen kurssissa, joka putosi yli 50 prosenttia viime vuoden aikana. Tiistaina kurssi laski 5,3 prosenttia 16,58 dollariin.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Ms-päivitykset poistavat kahdeksan haavoittuvuutta

11.02.2009 Microsoftin neljä helmikuun tietoturvapäivitystä korjaavat tuplamäärän haavoittuvuuksia Exchangesta, SQL Serveristä, Visiosta ja Internet Explorerista.

.