Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Asiakkaiden työ tuotti osaamista ja innovaatioita

Tekes nosti tk-panoksensa 465 miljoonaan

24.1.2007 11:01 Vuonna 2006 Tekes sijoitti 465 miljoonaa euroa yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten 2157 tutkimus- ja kehitysprojektiin. Vuotta aiemmin lukema oli 429 miljoonaa.

Tekesin mukaan projektit tuottivat osaamista, satoja patenttihakemuksia, lähes tuhat opinnäytettä ja yli kaksituhatta julkaisua. Tulokset vaikuttavat osaamispohjan vahvistumiseen, yritysten kilpailukykyyn ja kansantalouden kasvuun.


Vuonna 2006 päättyi lähes kaksituhatta Tekesin rahoittamaa projektia. Niissä syntyi useita satoja uusia tai korvaavia tuotteita, palveluja ja tuotantoprosesseja.

Projektien kokonaislaajuus oli 924 miljoonaa euroa, ja valtaosa rahoitetuista projekteista oli haasteellisuudeltaan vaativaa kansainvälistä tasoa tai kansallista huipputasoa.

Tekes kohdisti toimintaansa erityisesti alkaviin innovatiivisiin yrityksiin ja palvelujen kehittämiseen yhteistyössä TE-keskusten ja muiden toimijoiden kanssa. Uusien ja aiempien vuosien päätösten perusteella Tekes maksoi rahoitusta 2009 yritykselle. Konkurssiin asetettiin 27 Tekesin asiakasyritystä.

Melkein puolet rahoista teknologiaohjelmille

Teknologiaohjelmiin suuntautui vajaa puolet Tekesin rahoituksesta. Tekesin mukaan teknologiaohjelmat ovat tärkeitä yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten osaamisen, tiiviin yhteistyön ja verkottumisen vahvistajia. Viime vuonna oli käynnissä 24 ja valmisteilla yksitoista teknologiaohjelmaa. Yritykset osallistuivat 2500 ja tutkimusorganisaatiot 1500 projektiin ohjelmissa.

Strategisen huippuosaamisen keskittymiä valmisteltiin vuoden aikana yhteistyössä Suomen Akatemian kanssa. Keskittymät tarjoavat uudenlaisen mahdollisuuden yritysten ja tutkimusorganisaatioiden yhteistyöhön ja innovaatiotoiminnan nopeuttamiseen ja tehostamiseen. Tekesillä on keskeinen rooli keskittymien aikaansaamisessa.

Kansainvälinen yhteistyö vahvistui, sillä noin 40 prosenttia Tekesin rahoittamista projekteista sisälsi kansainvälistä yhteistyötä. Kaliforniassa käynnistyi FinNode-innovaatiokeskus, joka kokoaa yhteen Finpron, Sitran, Suomen Akatemian, Tekesin ja VTT:n palvelut.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Verkon "lääkärikirja" voitokas Oulussa

25.05.2007 Etelä-Savon sairaanhoitopiirin alueen asukkaille tarkoitetulle Hyvis-portaalille myönnettiin Stakesin Terve-SOS-palkinto tämän vuoden teemaan "luova ja rohkea muutos" liittyvästä innovatiivisuudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Hyvistä ylläpitää Etelä-Savon sairaanhoitopiiri, ja portaalin teknisestä järjestelmästä vastaa Mawell Oy.


Kolme vuotta sitten

Oikeuskansleri sallisi Lex Nokian valvonnan yrityksissä

25.05.2009 Helsingin Sanomille puhuneen oikeuskanslerin Jaakko Jonkan mukaan tietosuojavaltuutetulla on oikeus tehdä tarkastuksia yrityksiin, joissa työntekijöiden sähköpostiliikennettä tarkkaillaan.

.