Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
IDC toitottaa vuosiennätystä

Kauppa veti yli miljardi kännykkää viime vuonna

Orastavat markkinat ovat avainasemassa kasvun kannalta.
Kuva: Matti Remes

25.1.2007 16:20 Maailman matkapuhelintoimitukset rikkoivat viime vuonna miljardin kappaleen rajan ensi kerran, tutkimustalo IDC ynnää.

Lukemaan yllettiin viime vuoden ennätyksellisen päätösneljänneksen avulla. IDC:n alustavien lukujen mukaan vuoden yhteistoimitukset olivat tarkalleen ottaen 1,019 miljardia kappaletta eli 22,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Loka-joulukuun aikana matkapuhelimia kulki kauppoihin 294,9 miljoonaa kappaletta, mikä meinaa lähes viidenneksen kasvua. Neljänneksellä nähtiin niin ikään uusi toimitusennätys.

IDC korostaa orastavien markkinoiden merkitystä. Ei ole kauaakaan siitä, kun kännykkäkasvu revittiin ennen kaikkea kehittyneiltä markkinoilta kuten Pohjois-Amerikasta tai Länsi-Euroopasta. Nyt kuitenkin toimitukset esimerkiksi Aasiaan, Itä-Eurooppaan, Lähi-itään ja Afrikkaan ovat yhteenlaskettuna ohittaneet kypsät markkinat, ja ero kasvaa koko ajan.

Nokia vahvistui, Motorola kuroi

IDC:n mukaan Nokia onnistui kasvattamaan markkinaosuuttaan loppuvuonna 34 prosentista 35,8 prosenttiin. Koko vuotta katsoen on muutos vieläkin huomattavampi: osuus pomppasi 31,8 prosentista 34,1 prosenttiin.

Motorola kuitenkin kuroi eroa Nokiaan sekä loppuvuonna että koko viime vuotta tarkastellen. Perässä tulevat järjestyksessä Samsung, Sony Ericsson ja LG.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Apuja avointen ohjelmistojen valintaan

25.05.2007 Vastikään julkaistussa diplomityössä etsittiin ja määritettiin sopivin menetelmä avoimen lähdekoodin ohjelmistojen valintaan.


Kolme vuotta sitten

Näin pyyhit kaiken kännykän muistista

25.05.2009 Käytetty kännykkä saattaa sisältää edellisen omistaja tallentamia tietoja. Ne voi tyhjentää koodilla, jota huoltoliikkeet eivät yleensä suostu kertomaan.

.