Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tekee "teliasonerat"

Motorola saamassa hallitukseensa entisen nurkkurin

Motorolan pääkonttorissa käy näinä päivinä kuhina.

30.1.2007 17:04 Amerikkalaissijoittaja Carl Icahn pyrkii matkapuhelinvalmistaja Motorolan hallitukseen, yhtiö kertoi tiedotteessaan tänään. Motorolan mukaan Icahn omistaa 1,4 prosenttia yhtiön osakkeista.

Miljardööri Icahn loi maineensa 1980-luvulla yritysten nurkanvaltaajana. Hänen kohteinaan oli muun muassa sellaisia yrityksiä kuin Phillips Petroleum, Texaco ja Trans World Airlines.

Icahn on tehnyt yhteistyötä myös ruotsalaissijoittaja Christer Gardellin kanssa rahoittamalla hänen Cevian Capital-sijoitusyhtiötään. Cevian on yksi konepajayhtiö Metson suurimpia omistajia.

Motorolan hallituksen valitsee yhtiökokous, jonka päivämäärää yhtiö ei ole vielä päättänyt.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nokian uuden lippulaivan purjeet ovat repaleiset

25.05.2007 Nokia on integroinut entistä enemmän ominaisuuksia uuteen statussymbolipuhelimeensa, N95:een. Kaikista ominaisuuksista huolimatta puhelimen käyttömukavuus ja ominaisuuksien toimivuus ei säväytä.


Kolme vuotta sitten

Suomi24 uskalsi uudistaa keskustelut

25.05.2009 Miljoonan suomalaisen kohtaamispaikka uudistui ja sai odotetusti välittömästi myös kritiikkiä. Pasi Ilola selittää, miksi pelkkä tekninen uudistus ei riittänyt, vaan myös toimivuutta ja ulkonäköä muutettiin.

.