Analyytikot povaavat Googlelle ruusuisia näkymiä
31.1.2007 13:17 Hakukoneiden markkinajohtaja Google Inc. kertoo tänään rajusti parantuneesta tuloksestaan, Wall Streetin analyytikot ennustavat. USA:n ilmoitusmyynnissään erinomaisesti onnistunut Google on kuukausi toisensa perään haukannut siivuja kilpailijoiden kuten Yahoon osuuksista.
Googlen loka-joulukuun tulos kohoaa keskimäärin 2,90 dollariin osaketta kohti, arvioivat Bloombergin haastattelemat 27 analyytikkoa ennen tuloksen julkistamista. Vuotta aiemmin tulos oli 1,54 dollaria osaketta kohti.
Myynti saattaa kasvaa jopa 70 prosenttia 2,19 miljardiin dollariin. Tästä arviosta on putsattu Googlen internet -kumppaneilleen ohjaamat myyntitulot.
Google on hakujen gorilla
Googlen hallitseva asema hakukonetoiminnoissa ei enää pitkään aikaan ole jäänyt kenellekään epäselväksi. Monilla tärkeillä Euroopan markkinoilla, kuten Ranskassa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa, Googlen hallussa on yli 70 prosenttia hakumarkkinoista.
Kotimaassaan Yhdysvalloissa Googlen osuus kiipesi 47 prosenttiin samalla kun pahimman kilpailijan Yahoo! Inc:n osuus laski.
- Jokaisen viimeksi kuluneen kuukauden aikana Google on onnistunut nappaamaan aina vähän suuremman osan hakumarkkinoista, eräs Bloombergin haastattelema newyorkilaisanalyytikko sanoo.
Googlen edustaja Jon Murchinson ei luonnollisesti suostu kommentoimaan analyytikoiden suuria odotuksia eikä Bloombergin suitsutusta, sillä yhtiö julkistaa neljännen neljänneksen tuloksensa torstain vastaisena yönä Suomen aikaa.
Osakkeen hinta nousee kohisten
Googlen menestys näkyy hyvin yhtiön jatkuvasti kohoavassa osakekurssissa. Loka-joulukuussa kurssi nousi 15 prosenttia ja ylitti marraskuussa ensi kerran 500 dollarin haamurajan.
Ainakin viisi investointipankkia - joukossa Piper Jaffray & Co. ja Credit Suisse - on asettanut Googlen osakkeelle 600 dollarin tavoitehinnan. Ostosuosituksia Googlelle esittää kaikkiaan 33 haastateltua analyytikkoa.
Tiistaina osakkeen kurssi nousi 1,85 dollaria 494,32 dollariin Nasdaqissa. Elokuussa 2004 tehdyssä listausannissa osakkeen hinta oli 85,00 dollaria.
Nettimainonnan arvo kohoaa
Internet -mainontaan käytetyt rahamäärät kasvavat kaikkialla maailmassa. Esimerkiksi mainostoimisto Did-It Search Marketingin johtaja Bill Wise sanoo, että hänen toimistonsa asiakkaat käyttivät vuoden päätösneljänneksellä nettimainontaan 30 prosenttia enemmän rahaa kuin edeltävällä kvartaalilla.
- Neljäs neljännes oli erittäin vahva, kehuu Wise ja lisää, että hänen yhtiönsä ostaa vuodessa yli sadan miljoonan dollarin arvosta ilmoitustilaa hakukoneissa.
Dit-It Search Marketingin suurimpia asiakkaita ovat mobiiliyhtiö Cingular Wireless ja konsulttiyhtiö Dun & Bradstreet.
Virginialainen tutkimusyhtiö ComScore puolestaan arvelee, että päätösneljänneksellä Yahoon osuus Yhdysvaltain hakukonemarkkinoista putosi prosenttiyksikön verran 28 prosenttiin. Microsoftin osuus rojahti vuoden takaisesta 14 prosentista 11 prosenttiin.
Tukevoittaakseen omia video- ja yhteisösaittipalvelujaan Google osti jakson aikana eli viime marraskuussa YouTube Inc:n 1,65 miljardilla dollarilla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:55 Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 15:19 Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 15:14 Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 15:10 Nokia ei ole enää Euroopan luotetuin brändi
- 15:03 Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 14:43 HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 14:35 Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 14:08 Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 13:41 Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 12:38 Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 12:19 Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 11:06 Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 10:14 Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 10:12 Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 09:24 Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 09:23 Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 14:08 Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 17.3. Luottaisitko sinä näihin sähköposteihin?
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 16.3. Nokia kysyy kuluttajilta vinkkejä huippukännykkään
- 17.3. Motorola Droid päihitti iPhonen - Nexus One floppasi
- 17.3. Facebookista värvätyt ahtaajat aloittivat työt
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 16.3. Facebookissa värvätään ahtaajia lakkoilijoiden tilalle
- 14:08 Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 17.3. Windows Phone luopuu leikepöydästä
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 17.3. Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa
- 17.3. Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia 15:55
- Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui 15:14
- Nokia ei ole enää Euroopan luotetuin brändi 15:10
- Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta 15:03
- HTC tyrmää Applen patenttisyytökset 14:43
- Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun 14:35
- Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi 14:08
- Yle valittaa Digita-päätöksestä 12:19
- Lisää
-
221 e
HP Compaq 8530W (Core 2 Duo T9600, 17", 4 Gt, Win Vista Business ja WinXP Pro), kannettava tietokone
-
107 e
Toshiba Satellite A500-1GF (Core i3-330M, 6 Gt, 16", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
54 e
Lenovo ThinkPad W510 (Core i7-820QM, 4 Gt, 15,6", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
53 e
Acer TravelMate 8571 (Core 2 Solo SU3500, 3 Gt, 15,6", Win Vista Business), kannettava tietokone
-
45 e
HP Compaq 8730W (Core 2 Duo T9600, 17", 4 Gt, Win Vista Business ja WinXP Pro), kannettava tietokone
-
-165 e
Acer Aspire M5810 (Core i5-750, 8 Gt, 1 Tt, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-129 e
HP Compaq 8100 Elite SSF (Core i5-660, 2 Gt, 320 Gt, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-109 e
Lenovo ThinkCentre M58P (Core 2 Duo E8400, 2 Gt, 160 Gt, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
-100 e
Dell Inspiron 580 (Core i3-530, 6 Gt, 1 Tt, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-86 e
HP Z600 (Xeon E5520, 3 Gt, 320 Gt, Win Vista Business ja WinXP), keskusyksikkö







