Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Reutersin lähteet:

Microsoft kaavailee MSN -keskusta Kiinaan

31.1.2007 12:58 Ohjelmistoyhtiö Microsoft Corp. suunnittelee tutkimus- ja kehityskeskuksen perustamista MSN -palveluaan varteen Kiinaan. Kyseessä on Microsoftin ensimmäinen t&k -keskus Yhdysvaltain ulkopuolella.

MSN-nettipalvelua tukeva t&k-keskus aiotaan perustaa Zizhoun tiedepuistoon Shanghain liepeille, Reutersin tuntemattomina pysyttelevät lähteet kertoivat tänään.

Aivan Microsoftin tutkiman tontin naapurissa Zizhoussa sijaitsee jo toinen amerikkalaisjätti, prosessoreja valmistava Intel Corp.

Reutersin lähteiden mukaan Zizhouhin perustettava keskus tutkii ja suunnittelee internet -ohjelmistoja sekä tarjoaa tukipalveluja Microsoftin MSN Messenger -palvelulle. T&k -investoinnin hinta asettunee 20 miljoonan dollarin tietämille.

Microsoft ei tässä vaiheessa kommentoi Reutersin uutista.

Viestipalveluja tarjoavalla Microsoft MSN Messengerillä on Kiinassa nykyään yli 20 miljoonaa käyttäjää.

Viime vuoden lopussa noin 137 miljoonalla kiinalaisella oli nettiyhteydet, CNNIC (China Internet Networks Information Center) arvioi äskettäin.

Kiina on maailman toiseksi suurin, mutta nopeimmin kasvava internet -markkina. Niinpä CNNIC uskookin Kiinan ohittavan Yhdysvallat nettiyhteyksien määrillä mitattuna jo kahden vuoden kuluessa.

Gatesin hyvät työt kannattivat

Microsoft puolestaan sai kehuja tiistaina myös kotimaassaan, kun Wall Streetin analyytikot valitsivat ohjelmistojätin maineeltaan kaikkein parhaimmaksi amerikkalaisyhtiöksi. Analyytikoiden vuosittaisessa äänestyksessä Microsoft ohitti kulutustavaroista tunnetun Johnson & Johnsonin.

Wall Street Journalin mukaan vaakakuppi painui Microsoftin eduksi muun muassa yhtiön hallituksen puheenjohtaja Bill Gatesin avokätisten hyväntekeväisyyshankkeiden ansiosta.

Jutun kirjoitti: Markku Pervilä

Markku Pervilä

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa

11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.

.