Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
pääomasijoituksissa

COSS uskoo heräämiseen

2.2.2007 11:35 Suomen avoimen koodin ohjelmistojen osaamiskeskuksen COSS:in johtaja Petri Räsänen on toiveikas suomalaisten pääomasijoittajien heräämisestä avoimiin ohjelmistoihin

- Suomalaiset pääomasijoittajat ovat aktivoitumassa panostamaan open source -liiketoimintaan.

Esimerkkeinä Räsänen mainitsee Solidin tuoreen neljän miljoonan euron lisärahoituksen os-liiketoiminnan kehittämiseen muun muassa Capmaniltä sekä vielä tuoreemman Quosis Oy:n saaman siemenrahoituksen Midinvest Managementiltä.

Suomalainen os-business on Räsäsen mukaan parin viime vuoden aikana kasvanut ja organisoitunut.

- COSSissa on tällä hetkellä jo yli sata organisaatiota jäseninä. Joukossa on suuria kansainvälisiä pelureita ja aktiviisia kotimaisia kasvuyrityksiä.

COSS:in tuoreimpia jäseniä on maailman johtava Linux-jakelija RedHat.

Jäsenmäärän nopea kasvu kuvastaa Räsäsen mielestä open source -liiketoiminnan kasvua.

Yritysten osallistumisella mitaten hän uskaltaa rankata COSS:in Euroopan johtavaksi open source -keskukseksi, vaikka projektityyppiset julkisen rahan satsaukset open sourcen hyödyntämiseen ovat monissa maissa suurempia kuin Suomessa.

Jäsenmäärän Räsänen uskoo kasvavan jatkossakin.

- Open source -toimintamalli leviää edelleen ja sen merkitys ohjelmistokehityksessä ja liiketoiminnassa kasvaa. Meillä on jo nyt koossa riittävän vahva joukko, jonka kanssa toimintaa voi laajentaa edelleen. Jäseninä on kansainvälisiä suuryrityksiä kuten Nokia, Novell, IBM, HP ja suomalaisia open source -pelureita kuten Plenware, Nomovok, Movial ja Flander.

Petri Räsänen nostaa seuraavaksi pääteemaksi toiminnan kansainvälistymisen.

- Tällä hetkellä COSS toteuttaa kansainvälisiä t&k-hankkeita, rakentaa eurooppalaista os-keskusten verkostoa, koordinoi EU-projekteja ja keskustelee Euroopan komission kanssa. Red Hatin jäsenyyden myötä toiminta kansainvälisellä tasolla vahvistuu edelleen.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Kommentit (3)

Huono 0
Suomen avoimen koodin ohjelmistojen osaamiskeskuksen COSS:in johtaja Petri Räsänen on toiveikas suomalaisten pääomasijoittajien heräämisestä avoimiin ohjelmistoihin
Taloussanomat
Huono 0
Ensisilmäyksellä kyseinen organisaatio vaikuttaa vain rahankeruuautomaatilta jossa ei ymmärretä esim. sitä että saattaisi olla yksityishenkilöitäkin jotka koodaa avointalähdekoodia. Ei hyvältä vaikuta. Sääli.
Huono 0
"saattaisi olla yksityishenkilöitäkin jotka koodaa avointalähdekoodia. Ei hyvältä vaikuta. Sääli."

http://www.coss.fi/kesakoodi
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Lounet sulautuu Elisaan

25.05.2007 Turussa ja Lounais-Suomessa toimiva operaattori Lounet sulautuu teleoperaattori Elisaan. Elisa omistaa Lounetista jo 80,5 prosenttia.


Kolme vuotta sitten

Puolueettoman tuomarin etsintä Pirate Baylle jatkuu

25.05.2009 Pirate Bay -oikeudenkäynnin tuomarin jääviyttä tutkinut tuomari paljastui hänkin jääviksi ja siirrettiin jutusta. Myös seuraavan tuomarin jääviyttä epäillään.

.