Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yritysjärjetelyjä edessä?

Nokian alihankkijoilla edessä ratkaisuja

Pörssiyhtiöiden viime vuosi oli ennätysmäisen hyvä. Tänä vuonna Fidesin salkunhoitaja Hannu Angervuo odottaa vauhdin hieman hiljenevän.
Kuva: Marja Airio/Lehtikuva

5.2.2007 07:11 Fidesin salkunhoitaja Hannu Angervuo ennakoi yritysjärjestelyjä vaikeuksissa olevalle toimialalle. Nokian alihankkijoiden vaikeudet ovat olleet tiedossa jo jonkin aikaa. Pääasiakkaan kiristäessä ruuvia yhtiöiden kannattavuus on romahtanut.

Nokian alihankkijoista Perlos, Elcoteq, Elektrobit ja Salcomp julkistavat tällä viikolla tilinpäätöksensä. Viime viikkojen aikana tulleista tulosvaroituksista voi ennakoida, millaisia tuloksia yhtiöiltä on luvassa.

– Karuja lukuja on tulossa. Useimmat yhtiöt jättävät todennäköisesti osingot tänä vuonna maksamatta, ennakoi varainhoitoyhtiö Fidesin salkunhoitaja Hannu Angervuo.

Nokian alihankkijoiden vaikeudet ovat olleet tiedossa jo jonkin aikaa. Pääasiakkaan kiristäessä ruuvia yhtiöiden kannattavuus on romahtanut. Edessä on ollut tuotannon siirtäminen Suomesta Kaukoitään, jossa tuotantokustannukset ovat matalat ja kasvumarkkinat lähellä. Myös tuotannon siirron vaatimat investoinnit ovat syöneet elektroniikkayhtiöiden katteita.

Tammikuulle ajoittunut tulosvaroitusten suma oli Angervuon mukaan poikkeuksellinen. Hän ihmettelee, miksi yhtiöt ilmoittivat neljännen vuosineljänneksen tulosnotkahduksesta vasta tammikuun puolella.

– Loka–marraskuun myynti oli yhtiöillä tiedossa itsenäisyyspäivän tienoilla. Siitä olisi voinut päätellä jo paljon, sillä ei elektroniikka-alan alihankkija enää jouluna tulosta tee. Ehkä kaikki odottivat, että joku avaisi pelin.

Angervuo pelkää, että uutiset Nokian alihankkijoiden vaikeuksista eivät pääty tähän.

– Toimialalla tapahtuu tänä vuonna vielä paljon. En yllättyisi, jos osa alihankkijoista menisi yhteen. Suurempana kokonaisuutena ne voivat pysyä paremmin Nokian vauhdissa mukana.
Osakesijoittajalle Nokian alihankkijat ovat Angervuon mukaan vaikeita kohteita. Parin vuoden takaisista huipuista kurssit ovat romahtaneet.

– Sijoittajan on vaikea suhtautua tällaisiin yhtiöihin, joilla on takana loistava menneisyys. Suomalaisyhtiöt tekivät fantastisen nousun, mutta nyt lähes koko teollisuudenala on siirtynyt maan rajojen ulkopuolelle.

– Voi olla, että monen yhtiön kurssit ovat nyt lähellä pohjaa ja että ne lähtevät nousuun, jos yritysjärjestelyjä tapahtuu. Konsolidaatio voi olla vuoden teema myös monella muullakin toimialalla Euroopassa. Erityisesti amerikkalaiset sijoittajat sanovat, että kustannusten alentamiseksi ja toiminnan tehostamiseksi yrityksiä on alettava niputtaa yhteen.

Viime vuoden tilinpäätössuman ohella Angervuo arvioi jo täyttä päätä sitä, millaisessa tuloskunnossa pörssiyhtiöt ovat tänä vuonna.

– Markkinoilla uskotaan tulosten paranevan 10–15 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Itse uskon kasvun jäävän viiteen prosenttiin.

Varovaista arviotaan Angervuo perustelee muun muassa sillä, että monet yritykset toimivat jo nyt tuotantokapasiteettinsa ylärajoilla. Katteita pienentävät hänen mukaansa myös raaka-aineiden hintojen ja työvoimakustannusten nousu.

– Lisäksi dollarin heikentyminen alkaa tuntua vientiyrityksissä, kun nykyiset valuuttasuojaukset päättyvät.

Alkuvuodesta Angervuo odottaa kuitenkin vielä erinomaista useimmilla toimialoilla.

– Esimerkiksi metalliteollisuuden tilauskirjat ovat ennätysmäisen täynnä. Loppuvuosi on arvoitus, joskin kohtalaisen vakaalta näyttää myös silloin.

Pörssiyhtiöiden viime vuosi oli ennätysmäisen hyvä. Tänä vuonna Fidesin salkunhoitaja Hannu Angervuo odottaa vauhdin hieman hiljenevän. Katteita pienentävät muun muassa raaka-aineiden hintojen ja työvoimakustannusten nousu.

Jutun kirjoitti: Matti Remes

Matti Remes

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut

11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.


Kolme vuotta sitten

Nimipalvelinongelma huolestuttaa ministeriä

11.02.2009 On huolestuttavaa, että esimerkiksi viime kesänä julkisuuteen tullut nimipalvelimien vakava tietoturva-aukko on edelleenkin korjaamatta suuressa määrässä suomalaisia palvelimia, toteaa viestintäministeri Suvi Lindén.

.