Olympus ja Nikon povaavat parempia aikoja
5.2.2007 16:00 Japanilaiset digikameroiden valmistajat Olympus Corp. ja Nikon Corp. nostivat tänään koko tilikauden tulosennusteitaan. Jenin ulkoisen arvon heikentyminen auttaa valokuvaustuotteiden vientiä, yhtiöt arvelevat.
Olympus ja Nikon kuuluvat maailman viiden suurimman digitaalisten kameroiden valmistajien joukkoon.
Neljänneksi suurin digitaalisten kameroiden valmistaja Olympus kertoi tänään, että sen joulukuussa päättyneen neljänneksen tulos harppasi 80 prosenttia 21,7 miljardiin jeniin eli 180 miljoonaan dollariin.
Myös terveydenhoidon laitteita valmistava Olympus nosti koko vuoden tulosennustettaan 13 prosenttia 43 miljardiin jeniin. Digikameroiden tulosennuste on nyt 26 miljardia jeniä aiemman 22 miljardin jenin sijasta. Olympus arvelee toimittavansa tällä tilikaudella 9,5 miljoonaa kameraa, kun vielä marraskuussa annettu aiempi ennuste oli puoli miljoonaa yksikköä pienempi.
Digimarkkinoiden viitonen Nikon korotti sekin maaliskuussa päättyvän tilivuotensa tulosennustetta sen jälkeen kun yhtiön loka-joulukuun tulos oli pompannut 59 prosenttia 23 miljardiin jeniin.
Nikon etenee myös puolijohteiden valmistuksessa käytettävien laitteiden kysynnällä. Nikon odottaa yltävänsä aiemmin ennustamansa 45 miljardin jenin tuloksen sijasta 51 miljardin jenin nettotulokseen.
Digikameroille povataan ennätystoimituksia
Tokiolaisyhtiöt hyötyvät heikentyneestä jenistä, mikä on lisännyt yhtiöiden vientiä. Kasvanut vientikauppa on kompensoinut digikameroiden hintojen halventumista sekä lieventänyt kahden muun suuren japanilaisyhtiön eli Matsushita Electric Industrial Corp:n ja Sony Corp:n taholta tullutta kilpailua.
Tokiolainen CIPA (Camera and Image Products Association) -etujärjestö arvioi, että japanilaisten kameranvalmistajien toimitukset kasvavat tänä vuonna 7,5 prosenttia 84,9 miljoonan yksikön ennätykseen.
Loka-joulukuussa jenin kurssin keskiarvo oli 117,8 jeniä yhtä dollaria kohti ja 151,9 jeniä suhteessa euroon, Bloomberg kirjoittaa. Varsinkin suhteessa euroon jenin kurssi on tippunut jyrkästi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Ciscon tulos parani reippaasti 13:05
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia hakee neljänneksi ahkerimmin patentteja
09.02.2007 Nokia on pysynyt maailman neljänneksi innokkaimpana patenttien hakijana yrityksistä. Maailman tekijänoikeusjärjestön WIPOn tilastojen mukaan viisi ahkerinta patentinhakijaa yrityksistä säilyivät muutenkin viime vuonna ennallaan.
Kolme vuotta sitten
Nettiin joutunut pöytäkirja sapettaa Juankoskella
09.02.2009 Juankosken kaupungin verkkosivuilla perjantaina epähuomiossa julkaistu pöytäkirja puhuttaa. Siihen oli merkitty kaupunginhallituksen henkilövalintoja eri lautakuntiin, vaikka kokous on vasta tänään.
Taloussanomat
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- EKP ei koskenut korkoon 14:45
- Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna 13:35
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- 8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua 14:27
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- Puutteellisia sähkötuotteita myydään aiempaa enemmän 12:03
- » Taloussanomat.fi












