Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tulos kymmenen miljoonaa tappiolla

VTT:n kannattavuus syöksähti syvälle

Kuva: Lehtikuva

6.2.2007 09:49 VTT:n toiminnan kannattavuus heikkeni merkittävästi edellisestä vuodesta. Toiminnan tulos oli 10,1 miljoonaa euroa tappiollinen, kun vuotta aiemmin nautittiin 5,4 miljoonan euron voitoista.

VTT kertoo liikevaihtonsa laskeneen viime vuonna viisi prosenttia 214,5 miljoonaan euroon. Liikevaihto supistui kaikilla asiakassektoreilla ja perusrahoitteisessa, valtion budjetista rahoitetussa toiminnassa.

Tuottojen kehitykseen vaikuttivat heikentävästi alkuvuonna uuden organisaation käynnistyminen ja asiakkuuksien hoidon uudelleenjärjestelyt sekä vuoden lopulla projektikannan ja resurssien kohtaamattomuus joillakin toimialoilla.

VTT:n keskeisin lähiajan tavoite on kannattavuuden kohentaminen, ja tarvittavia toimenpiteitä on jo sisällytetty vuoden 2007 toimintasuunnitelmaan.

Ulkopuolisten tulojen määrää pyritään lisäämään monin eri keinoin. Tutkimusresurssien projektointiastetta nostetaan lisäksi keskittymällä tutkimustoimintaan ja asiakkuuksien hoitoon ja vähentämällä sisäistä kehittämistä, suuntaamalla jatkuvasti osaamista uudelleen sekä hyödyntämällä resurssisuunnittelun uusia työkaluja.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Oulun Puhelimelle kilpailurikkomusmaksu

25.05.2007 Kilpailuvirasto esittää markkinaoikeudelle, että Oulun Puhelimelle määrättäisiin 100 000 euron seuraamusmaksu määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.


Kolme vuotta sitten

Trend Micro remontoi PlayStationin suojausta

25.05.2009 Tietoturvayhtiö Trend Micro muuttaa PlayStation 3 -konsolin suojausratkaisunsa maksulliseksi ja tuo palvelut uutuutena myös PlayStation Portablelle.

.