Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Huhuja liikkeellä

Omistajat pistävät DNA:ta lihoiksi

7.2.2007 07:28 Maakuntien suuret puhelinyhtiöt ja DNA-operaattorin pääomistajat puuhaavat DNA:n ympärille mini-Elisaa. Yritysjärjestelyt ovat vauhdittaneet huhuja DNA:n myynnistä ja pörssiin menosta.

Mini-Elisan arkkitehteja ovat Oulun, Kuopion, Lahden, Porin ja Rauman Puhelimet. Niiden omistajat ovat pumpanneet valtakunnallisiin verkkoihin satoja miljoonia euroja. Omistajat haluaisivat saada sijoituksilleen pikku hiljaa vastinetta.

– Kaikilla omistajilla on samanlainen näkemys. Yhtiöstä halutaan pääomamarkkinakelpoinen, Oulun Puhelimen toimitusjohtaja Risto Siivola kuvaa.

Selkokielellä ilmaistuna omistajat etsivät yhtiölle uusia omistajia. Vaihtoehtoja ovat yhtiön myyminen tai listaaminen.

Mini-Elisan vahvoja omistajia ovat muun muassa Oulun kaupunki, Lujatalo ja Isku-yhtiöt. Näitä suuromistajia kiinnostaa enemmän omistaja-arvon kasvattaminen kuin telepalveluiden kehittäminen.

Ostajaa teleyhtiölle on hankalaa löytää. Kotimaiset teleyhtiöt ovat kilpailusyistä poissa laskuista. Ulkomaalaisia sijoittajia kiinnostaa Suomessa eniten Elisa. Pörssiin meno olisi näin näppärin tapa kotiuttaa sijoituksia.

Siivola kumoaa arvuuttelut pörssiin menosta. – Ei meillä ole nyt sen suuntaisia suunnitelmia.

Omistaja-arvon kasvattaminen toistui useasti tiistain lehdistötilaisuudessa, jossa Finnet Oy:n toimitusjohtaja Jan-Erik Frostdahl esitteli uutta yhtiötä.

– Luomme sellaisen yritysrakenteen, joka takaa omistukseen joustavan kehityksen, Frostdahl muotoili.

Omistajat ovat antaneet takarajaksi tämän vuoden lopun. Siihen mennessä uusi teleyhtiö on tarkoitus saada iskukuntoon.

Ratkaistavana on vielä muun muassa nimikysymys ja johtajavalinnat. Kevään aikana tulee selvyys myös omistussuhteisiin.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Oulun Puhelimelle kilpailurikkomusmaksu

25.05.2007 Kilpailuvirasto esittää markkinaoikeudelle, että Oulun Puhelimelle määrättäisiin 100 000 euron seuraamusmaksu määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.


Kolme vuotta sitten

Trend Micro remontoi PlayStationin suojausta

25.05.2009 Tietoturvayhtiö Trend Micro muuttaa PlayStation 3 -konsolin suojausratkaisunsa maksulliseksi ja tuo palvelut uutuutena myös PlayStation Portablelle.

.