Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Säästökuuri tiukentuu

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.2.2007 07:49 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.

Aiemmin yhtiö on jo ilmoittanut 9 000 työntekijän irtisanomisista. Irtisanomiset ovat osa viime vuonna muodostetun Alcatel-Lucentin synergiaohjelmaa, jolla tavoitellaan 1,7 miljardin euron säästöjä kolmessa vuodessa. 

12 500 työntekijän irtisanomisetkin ajoittuvat tulevalle kolmelle vuodelle. Alcatel-Lucentiin jää irtisanomisten jälkeen vajaat 70 000 työntekijää. 

Alcatel-Lucentin toiminnallinen tulos vuoden 2005 viimeisellä neljänneksellä oli 566 miljoonaa euroa, joten tuloksesta katosi 545 miljoonaa euroa. Liikevaihto putosi 4,42 miljardiin euroon 5,25 miljardista eurosta. 

Toimitusjohtaja Patricia Russon mukaan vuosineljänneksen tulos oli pettymys. Hän kuitenkin painottaa yhtiön tiedotteessa uskoaan Alcatelin ja Lucentin fuusion pitkän aikavälin hyötyjä ja fuusioyrityksen kasvupotentiaalia.

Syyksi tuloksen putoamiseen Alcatel-Lucent kertoi lyhyen aikavälin epävarmuuden ja tiukan kilpailun erityisesti Pohjois-Amerikassa. Yhtiö antoi vuosineljännestä koskevan tulosvaroituksen viime kuussa, joten tuloksen valahtaminen ei ollut yllätys.

Alcatel-Lucentin koko tilikauden toiminnallinen tulos oli kuitenkin selvästi voitollinen: 1,03 miljardia euroa. Edellisvuoden toiminnallinen tulos oli 1,41 miljardia euroa. Liikevaihto pysyi lähes ennallaan: pudotusta tuli 0,3 miljardia euroa 18,3 miljardiin euroon. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Taloussanomat
Huono 0
Tuntuu että nykyään yhtiöt irtisanovat työntekijöitään liian heppoisin perustein.. Tämäkin yhtiö pysyi silti voiton puolella ja heti ollaan potkuja antamassa.
Voisi sentään vähän odottaa ennenkuin alkaa potkuja antamaan. Voisivat yhtiöt vähän ajatella potkujen saajiakin.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopisto suuttui opiskelijoille nettikritiikistä

25.05.2007 Staffordshiressä Britanniassa toimiva Keelen yliopisto suivaantui opiskelijoidensa verkossa esittämästä kritiikistä ja saattaa nostaa syytteitä.


Kolme vuotta sitten

Tuomari esti Craigslistin syyttämisen

25.05.2009 Henry McMasterin syytteet internetin ilmoituspalsta Craigslistiä vastaan ovat nyt entistäkin kauempana tuomarin määräyksellä.

.