Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhtiökokoukset päättivät

Finnetin ja DNA:n yhdistyminen sai hyväksynnän

Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva

22.2.2007 15:14 (päivitetty 16:14) Finnet Oy:n ylimääräinen yhtiökokous sekä DNA Finland Oy:n ylimääräinen yhtiökokous hyväksyivät torstaina odotetusti viiden alueellisen puhelinyhtiön ja Finnetin valtakunnallisten liiketoimintojen suunnitellun yhdistymisen.

 Finnetin yhtiökokous hyväksyi lisäksi Lohjan Puhelin Oy:n liiketoimintaa koskevan kauppakirjan.

PHP:n (Päijät-Hämeen Puhelin Oyj) toimitusjohtaja Arto Kaikkonen on valittu uuden operaattorin käynnistäjäksi. Hänen vastuullaan on luoda uudet liiketoimintarakenteet, jotka käynnistetään puhelinyhtiöiden liiketoimintojen pohjalta.

- Tavoitteena on vahvan uudistumisen kautta luoda merkittävä valtakunnallinen toimija. Toiminnan painopiste tulee muuttumaan selvästi uusien tietoliikennepalvelujen suuntaan nykyisiä suosittuja palveluita unohtamatta, Kaikkonen sanoo. Hän jatkaa edelleen myös PHP:n toimitusjohtajan tehtävissä.

Enfo Oyj:n teleoperaattoritoiminta, Lännen Puhelin Oyj, Oulun Puhelin Oyj, Päijät-Hämeen Puhelimen, Satakunnan Puhelin Oy sekä Finnetin valtakunnalliset liiketoiminnot julkistivat helmikuun alussa suunnitelmansa yhdistyä vuoden 2007 loppuun mennessä udeksi tietoliikennekonserniksi. 

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Firefox oikolukee suomeksi

25.05.2007 Mozillan Firefox-internet-selaimeen on saatavilla suomenkielinen oikolukupaketti, joka hyödyntää OpenOfficelle suunniteltua Soikko-oikolukua.


Kolme vuotta sitten

Suomi24 uskalsi uudistaa keskustelut

25.05.2009 Miljoonan suomalaisen kohtaamispaikka uudistui ja sai odotetusti välittömästi myös kritiikkiä. Pasi Ilola selittää, miksi pelkkä tekninen uudistus ei riittänyt, vaan myös toimivuutta ja ulkonäköä muutettiin.

.