Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tuottavuutta ja uusia kasvumahdollisuuksia tutkimusyhteistyöllä

TietoEnator mukana iskemässä kiilaa ulkomaisia kauppaketjuja vastaan

Kuva: Anni Koponen / Lehtikuva

26.2.2007 15:21 Kesko, K-kauppiasliitto, TietoEnator, Suomen Posti, Sinebrychoff ja Unilever hakevat kilpailuetua ja -kykyä tutkimuksen avulla ulkomaisten kauppaketjujen rynnistäessä Suomeen.

Osapuolet kertovat olevansa yhteistyökumppaneina tammikuussa käynnistyneessä Kaupan arvoketjun liiketoimintamallien innovointi (Kaulin) -tutkimushankkeessa, joka toteutetaan yhteistyössä Helsingin kauppakorkeakoulun, Teknillisen korkeakoulun, Tampereen yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun kanssa.

Hankkeessa tutkitaan kaupan arvoketjun liiketoimintamalleja ja palvelukonsepteja sekä hahmotellaan niihin liittyvää innovaatiotoimintaa ja yritysyhteistyötä.

Kaulin-tutkimushankkeen aikana käsiteltäviä tutkimusteemoja ovat esimerkiksi kaupan arvoketjun toimijoiden keskinäiset suhteet, yhteistyö ja kumppanuusverkostot, kaupan palvelukonseptit, konseptien kehittäminen ja asemointi, kaupan kansainvälistyminen ja kauppiasyrittäjyys.

Kolmivuotiselle hankkeelle on myönnetty rahoitus Tekesin Serve-teknologiaohjelmasta. Sen lisäksi sitä rahoittavat yritysyhteistyökumppanit.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Firefox oikolukee suomeksi

25.05.2007 Mozillan Firefox-internet-selaimeen on saatavilla suomenkielinen oikolukupaketti, joka hyödyntää OpenOfficelle suunniteltua Soikko-oikolukua.


Kolme vuotta sitten

Suomi24 uskalsi uudistaa keskustelut

25.05.2009 Miljoonan suomalaisen kohtaamispaikka uudistui ja sai odotetusti välittömästi myös kritiikkiä. Pasi Ilola selittää, miksi pelkkä tekninen uudistus ei riittänyt, vaan myös toimivuutta ja ulkonäköä muutettiin.

.