Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
StarSoft Oy muuttui tytäryhtiöksi

Koulusoftayhtiö poiki kiinteistöemon

28.2.2007 13:39 Vaasalaisen StarSoft Oy:n isoksi kasvanut kiinteistötoiminta on johtanut järjestelyyn, jossa ohjelmistotalosta on tehty tytäryhtiö. Liiketoimintaan ja omistukseen järjestelyt eivät vaikuta.

Starsoft Oy tuottaa ja kehittää kouluhallinnon ohjelmia. Se on alansa markkinajohtaja. Hallinto-ohjelma Primus on käytössä yli kolmessatuhannessa oppilaitoksessa.

Kahdenkymmenen vuoden aikana ohjelmistotuotannon rinnalle on syntynyt yhä enenevässä määrin kiinteistöliiketoimintaa. Vuodenvaihteessa historiansa ohjelmistotoiminta erotettiin kiinteistöliiketoiminnasta.

Konsernin emoyhtiö StarSoft Finland Oy keskittyy jatkossa kiinteistöliiketoimintaan ja konsernin tytäryhtiö StarSoft Oy ohjelmistotuotantoon.

StarSoft Oy on kasvanut pienestä laihialaisesta perheyrityksestä noin kolmekymmentä henkilöä työllistäväksi ohjelmistotaloksi. Koko henkilökunta siirtyi uuden StarSoft Oy:n palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nokian uuden lippulaivan purjeet ovat repaleiset

25.05.2007 Nokia on integroinut entistä enemmän ominaisuuksia uuteen statussymbolipuhelimeensa, N95:een. Kaikista ominaisuuksista huolimatta puhelimen käyttömukavuus ja ominaisuuksien toimivuus ei säväytä.


Kolme vuotta sitten

Suomi24 uskalsi uudistaa keskustelut

25.05.2009 Miljoonan suomalaisen kohtaamispaikka uudistui ja sai odotetusti välittömästi myös kritiikkiä. Pasi Ilola selittää, miksi pelkkä tekninen uudistus ei riittänyt, vaan myös toimivuutta ja ulkonäköä muutettiin.

.