Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Samalla yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi

F-Securen Siilasmaa haukkaa viidenneksen Efectestä

Kuva: Outi Järvinen / Lehtikuva

5.3.2007 11:04 (päivitetty 11:05) Suomalainen ohjelmistoyritys Efecte Oy on nimittänyt hallituksensa uudeksi puheenjohtajaksi F-Securen perustajan ja hallituksen puheenjohtajan Risto Siilasmaan. Lisäksi Siilasmaasta tulee 20 prosentin osuudella yksi Efecten pääomistajista. Efecten kehittämät ohjelmistoratkaisut auttavat yrityksiä seuraamaan, mallintamaan ja tehostamaan tietohallintoa.

Vuonna 1998 perustettu Efecte on noussut nopeasti alansa johtavaksi toimijaksi Pohjoismaissa. Yhtiö hakee uuden hallituksen myötä kokemusta ja tukea kansainvälistymiseen.

Siilasmaan yhtiöön sijoittamat 2,25 miljoonaa euroa tuovat myös merkittävästi pääomaa yhtiön kehittämiseen.

- Efecte on nopeasti kasvava ja kannattava yhtiö, jonka innovatiivisen perusteknologian potentiaalista vasta pieni osa on hyödynnetty, Risto Siilasmaa kertoo.

Efecten hallituksen muut jäsenet ovat Basware Oyj:n perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Hannu Vaajoensuu, yksityissijoittaja, johdon konsultti Jukka Kosonen, 2ndhead Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Jan Pawli sekä Efecte Oy:n teknologiajohtaja Jussi Sarkkinen.

Hallituksen entinen puheenjohtaja Kristian Jaakkola palaa Efecten operatiiviseen johtoon Jaan Apajalahden rinnalle. He ovat kehittäneet Efecteä yhdessä vuodesta 1999 lähtien.

Jaakkola vastaa jatkossa Efecten Suomen pääkonttorin toiminnoista ja Apajalahden vastuulla on yhtiön kansainvälistyminen ja pohjoismaiset liiketoiminnot.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
Suomalainen ohjelmistoyritys Efecte Oy on nimittänyt hallituksensa uudeksi puheenjohtajaksi F-Securen perustajan ja hallituksen puheenjohtajan Risto Siilasmaan. Lisäksi Siilasmaasta tulee 20 prosentin osuudella yksi Efecten pääomistajista. Efecten kehittämät ohjelmistoratkaisut auttavat yrityksiä seuraamaan, mallintamaan ja tehostamaan tietohallintoa.
Taloussanomat
Huono 0
Näin se homma etenee. Osaamisen ja rahan kiertokulku on keskeinen avain menestykseen. Riston pelimerkit on omalla työllä, pitkäjänteisesti yrityksen ja erehdyksen kautta ansaittuja.

Työllä voi rikastua ja vastuullinen työllärikastuja antaa hyvän kiertää. Suomen työmarkkinat saattavat voittaa, kun Risto saa seuraa ja muutkin pistävät rahansa ja bisnesosaamisensa uusjakoon. Ja sehän tapahtuu heti, kun yrittäminen (=riskinotto+itsensä työllistäminen+työpaikkojen luonti muillekin) saa vihdoinkin Suomessa aidosti julkisen hyväksynnän jatkuvan vastakkainasettelun ja loanheiton sijaan. On muuten pirun paljon helpompi jakaa, kun ensin on mistä jakaa.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

PSP:llä voi kohta soittaa voip-puheluita Britanniassa

25.05.2007 Sonyn valmistamalla PlayStation Portable -konsolilla voi kohta soittaa voip- ja videopuheluita British Telecomin verkossa.


Kolme vuotta sitten

Nokian uutuus näyttää Motorolan suosikkimallilta

25.05.2009 Nokia on tuomassa Yhdysvalloissa uusia puhelimia, joiden muotoilu eroaa aiemmista malleista. Operaattori AT&T:ltä vuotaneiden tietojen ja kuvien mukaan Mako-nimisessä mallissa on sivulta liukuva näppäimistö, kun taas Grouper muistuttaa paljon Motorolan Razr -mallia.

.