Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Osaamista kehitettävä töiden pitämiseksi Suomessa

Erto: Kiinan houkutus heikkenee

Kiinalaisia työntekijöitä tarkastamassa valmiita kännykänkuoria suomalaisen Perloksen tehtaalla Kiinan pääkaupungissa Pekingissä.
Kuva: Sami Sillanpää/HS

19.3.2007 09:19 Suomalaisen työn kilpailukyky vaatii pitkäjänteistä osaamisen kehittämistä. Ammattitaidon uusiminen työuran aikana on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää sekä työntekijän itsensä että Suomen kilpailukyvyn ja tuottavuuden kannalta. Toisaalta Kiinassa tapahtuu muutoksia, jotka heikentävät houkutusta siirtää sinne töitä.

Näin katsoo Erityisalojen Toimihenkilöliiton vastaava lakimies Rainer Heino tiedotteessa. Hän painottaa, että työnantajien tulee panostaa entistä vahvemmin henkilöstön ammattitaidon ylläpitoon.

- Henkilöstön osaamisen turvaaminen on korkealla Erton listalla, kun asetamme liitto- ja toimialakohtaisia tavoitteita tuleviin työehtosopimusneuvotteluihin, Rainer Heino jatkaa.

Osaamisen kehittäminen oli esillä lauantaina Oulussa Erton Pohjois-Pohjanmaan aluejärjestön jäsentilaisuudessa, jossa Rainer Heino puhui.

- Haluamme työehtosopimuksiin entistä selvemmät kirjaukset siitä, miten työnantajat sitoutuvat koko henkilöstön osaamisen jatkuvaan kehittämiseen.

Suomessa on keskusteltu useita vuosia niin sanotusta Kiina-ilmiöstä eli työn siirtämisestä Kiinaan ja muihin halvempien kustannusten maihin. Erto on huolissaan siitä, miten Suomessa vastataan tähän haasteeseen.

- Vastaus on työyhteisöjen pitkäjänteinen kehittäminen. Työpaikoilla pitäisi katsoa yhdessä tulevaisuuteen ja miettiä, millä osaamisella uusi työ tehdään. Yritysten pitäisi ennakoida tulevaisuuden osaamistarpeita ja laatia sisäisiä koulutusohjelmia, joiden avulla henkilöstö pärjää tulevaisuudenkin haasteissa. Siten voidaan taata yritysten ja työntekijöiden yhteinen menestys ja osaajiemme työllisyys.

Työyhteisöjen pitkäjänteinen henkilöstöpolitiikka tarkoittaa myös sitä että yritykset eivät saa tehdä liian hätäisiä johtopäätöksiä suhdannevaihteluista. Niiden pitäisi oppia katsomaan kvartaalien yli. Tästä syystä myös irtisanomisen kustannuksia tulee nostaa. Heinon mukaan se ehkäisee heittelehtivää henkilöstöpolitiikkaa.

Kiina nostaa yritysveroa

Suomalaisen työn kilpailukyky syntyy työntekijöiden osaamisesta, tuottavuuden nostamisesta, kansainvälisen tason tutkimus- ja kehittämistoiminnasta sekä työyhteisöjen kehittämisestä innovatiivisesti. Nämä edellyttävät työnantajan ja henkilöstön välistä luottamusta ja yhteistä käsitystä yrityksen tavoitteista ja suunnasta.

- Avoimuus, jaksaminen, hyvä työilmapiiri ja henkilöstön vaikuttamismahdollisuudet edellyttävät luottamushenkilöiden aseman vahvistamista tulevalla sopimuskierroksella. Tarvitsemme kansainvälisiä sopimuksia ja pelisääntöjä, jotka säätelevät työelämää kaikkialla maailmassa.

Toisaalta myös kehittyvissä maissa työvoiman kustannukset nousevat, kun maat parantavat kansalaistensa elinoloja. Esimerkiksi Kiina on nostamassa ulkomaisten yritysten verotusta 15 prosentista 25 prosenttiin.

- Tämä on merkki siitä, että yritysten toimintaedellytykset normalisoituvat vähitellen myös sillä suunnalla.

Erityisalojen Toimihenkilöliitto Erto on yksityisen palvelusektorin asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattiliitto, jonka 28 000 jäsentä työskentelevät muun muassa tietotekniikan palveluissa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Wincapitasta satelee lisää rikosilmoituksia

10.02.2009 Pyramidihuijaus Wincapitasta tulee poliisille rikosilmoituksia kiihtyvään tahtiin, kertoo oululainen Kaleva.

.