Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vahvistusta verkkoon ja Etelä-Ruotsiin

Tieturi ostaa 10 hengen Sigman koulutuksen

- Yrityskauppa on osa Tieturin kasvustrategiaa Suomessa ja lähialueilla, Kenneth Katter sanoo.

26.3.2007 11:08 Pohjoismaiden suurin it-koulutusyritys Tieturi Oy ostaa Sigma Education AB:n koulutusliiketoiminnan. Sigma on alansa markkinajohtaja Malmön ja Etelä-Ruotsin alueella. Kauppahintaa ei julkisteta.

Tieturi toimii Ruotsissa edelleen Informator-nimellä ja Sigma Education liittyy yrityskaupan myötä saman brändin alle. Yritysten yhteinen hallinto sijaitsee Suomessa.

Vuonna 2005 Tieturi osti Ruotsin suurimman it-koulutusyrityksen Informator AB:n, jonka osaksi Sigman liiketoiminta liitetään. Yrityskauppa laajentaa Tieturin koulutustarjontaa ja vahvistaa yhtiön asemaa Etelä-Ruotsissa.

- Tavoitteena on kaksinkertaistaa yhteispohjoismaisten asiakkuuksien liikevaihto kahdesta miljoonasta eurosta neljään miljoonaan euroon. Synergiaetuja saadaan laajenevasta asiakaskunnasta sekä koulutustarjonnasta, johon kuuluu keskeisesti erilaiset eLearning-ratkaisut, sanoo Tieturin toimitusjohtajana huhtikuun alussa. aloittava Kenneth Katter.

- Sigmalla on merkittävää verkkokoulutusosaamista, jota voidaan hyödyntää myös Suomessa. Lisäksi maantieteellinen laajeneminen antaa meille mahdollisuuden palvella entistä paremmin asiakkaidemme tarpeita kansallisella ja pohjoismaisella tasolla.

Sigman budjetoitu liikevaihto tälle vuodelle on miljoona euroa ja yhtiö työllistää 10 kokopäiväistä henkilöä. Tieturi-Informatorin ja Sigma Educationin arvioitu liikevaihto vuodelle 2007 on yhteensä 22 miljoonaa euroa. Tieturin Groupin palveluksessa on yhteensä noin 140 henkilöä.

Tieturi ja Informator ovat runsaan vuoden yhteiselon aikana saaneet nostettua yhteispohjoismaisten asiakkaidensa koulutusliikevaihdon yli kahden miljoona euron. Yrityksen suurimpia pohjoismaisia asiakkaita ovat Ericsson, Fortum, TeliaSonera, Rautaruukki ja IF.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
Pohjoismaiden suurin it-koulutusyritys Tieturi Oy ostaa Sigma Education AB:n koulutusliiketoiminnan. Sigma on alansa markkinajohtaja Malmön ja Etelä-Ruotsin alueella. Kauppahintaa ei julkisteta.
Taloussanomat
Huono 0
Vihdoinkin näinkin päin! On ollut vähän yksipuolista invaasiota viime vuosina. Kiva nähdä rohkeita suomalaisia, jotka uskovat bisnekseen niin paljon, että lisäävät panoksia pelkurimaisen myymisen sijaan...
Vennoviili
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Apple kiihtyi iGasm-seksilelusta

25.05.2007 Apple uhkaa lakitoimilla aikuisviihdettä kauppaavaa Ann Summers -ketjua sen uuden iGasm-seksilelun mainosten vuoksi.


Kolme vuotta sitten

Puolueettoman tuomarin etsintä Pirate Baylle jatkuu

25.05.2009 Pirate Bay -oikeudenkäynnin tuomarin jääviyttä tutkinut tuomari paljastui hänkin jääviksi ja siirrettiin jutusta. Myös seuraavan tuomarin jääviyttä epäillään.

.