Kasvunälkäinen it-verso saa rahaa

- Liikevaihdon moninkertaistaminen ei onnistu Kehä III:n sisäpuolella, Eqvitecin osakas Juha Mikkola sanoo.
Kuva: Annika Louhi
13.4.2007 10:05 Mikä yhdistää Applea, eBayta, Googlea, Inteliä, Microsoftia, Sunia ja Yahoota? Se, että ne kaikki ovat saaneet taipaleensa alussa merkittävää apua pääomasijoittajien uskosta niihin.
Meilläkin on yrityksiä, jotka pääomasijoittaja on myynyt amerikkalaisille pörssiyrityksille. Näin on käynyt pääomasijoitusyhtiö Nexit Venturesin sijoitussalkkuun kuuluneille yhtiöille: Bitfonen osti HP, Mobile 365 päätyi Sybasen syliin, Nvidia puolestaan sai Hybrid Graphicsin.
Jos hyvin käy, sama voi olla edessä pohjoismaiden suurimman teknologiasijoittaja Eqvitecin sijoituskohteella Xtractilla. Yritys analysoi omalla ohjelmistollaan asiakasryhmien ominaispiirteitä useiden kanavien ja lähteiden perusteella, ja sai ensimmäisellä rahoituskierroksella mukaan Eqvitecin. Se valittiin, koska haluttiin löytää pääomasijoittaja, jolla olisi kokemusta yrityksen kasvattamisesta ja kansainvälistämisestä ja joka kykenisi auttamaan seuraavassa rahoituskierroksessa. Se voi olla edessä jo tänä vuonna.
Yrityksen perustajaosakkaisiin kuuluvat Jouko Ahvenainen ja Kimmo Kiviluoto kertovat vuonna 2001 perustetun yrityksensä kasvaneen noin 80 prosentin vuosivauhtia ja viimeiset kolme vuotta vieläpä kannattavasti.
- Silti ei ole järkeä lähteä kansainvälistymään pelkän tulorahoituksen varassa. Ajoituksen ja mahdollisuuksien kannalta markkinoilla tapahtuu nyt niin paljon, että pelkällä tulorahoituksella toimiminen hidastaisi kasvua, Ahvenainen sanoo.
- Tarvitsemme vauhtia ja kokemusta kansainvälisestä myynnistä ja markkinoinnista. Suomessa osataan kyllä tehdä maailman huippuluokan tekniikkaa, mutta ei välttämättä myydä sitä maailmalle, Kiviluoto lisää.
Vaikka Xtractin asiakasjoukko on jo nimekäs - TeliaSonera, Sampo Pankki, Carphone Warehouse sekä muutamat Vodaphone-ryhmittymään kuuluvat operaattorit - lisää pitää saada.
Ensimmäisellä rahoituskierroksella TKK:n informaatiotekniikan laboratoriosta alkunsa saanut Xtract kävi laajat keskustelut muun muassa amerikkalais- ja brittisijoittajien kanssa.
- Selvä viesti oli, että ne olivat erittäin kiinnostuneita tulemaan mukaan, mutta vasta toisella rahoituskierroksella. Ne edellyttivät, että ensimmäisellä kierroksella saamme uskottavan paikallisen rahoittajan, johon ne voivat luottaa. Ajattelimme tätä jo valitessamme Eqvitecin, Kiviluoto selvittää.
Eqvitecin avulla Xtractiin löytyi maaliskuun lopulla britti toimitusjohtajaksi. Muun muassa IBM- ja Telia-taustainen Paul Hedman ryhtyy Lontoon-konttorista käsin vauhdittamaan kasvua ja kansainvälistymistä.
Pelkäämätön on paras
Nexit Venturesin Artturi Tarjanteella on lista vaatimuksia kiinnostavalle yrittäjälle.
- Yrittäjän on oltava äärimmäisen kova, sairaalloisen motivoitunut, käsittämättömän lahjakas, riskiä pelkäämätön. Kokemus yrittäjyydestä on iso plussa, ja jos löytyy sarjayrittäjä, se on täysosuma.
Eqvitecin osakkaan Juha Mikkolan mukaan yrittäjällä pitää olla halua moninkertaistaa liikevaihtonsa, eikä se onnistu Kehä kolmosen sisäpuolella.
Suomessa on edelleen pulaa kunnianhimoisista yrittäjistä. Toisaalta varallisuustasokaan ei ole sellainen, että riskinottoon voisi suhtautua kevyesti. Vaikka kolmikymppisellä insinöörillä olisi kuinka hyvä idea tahansa, kotona odottavat lapset polkupyörätarpeineen ja niskassa painava asuntolaina hillitsevät riskeeraushaluja tehokkaasti.
Esikuviakin puuttuu. Kun Suomi saa menestystä jossain urheilulajissa, sen suosio ja taso paranevat. Samoin kävisi yrittäjyydessäkin. Samoin kokeneiden ja menestyneiden yrittäjien panosta tarvittaisiin sekä rahan muodossa että hallitustyöskentelyyn.
- Asioita on jaksettava pistää yhä uudelleen liikkeelle. Aasiassa, Britanniassa ja USA:ssa asuessani näin, että jotkut luovat oikeasti jotain isoa. Tuon mahdollisuuden näkeminen innostaa. Mutta Suomessa moni tyytyy edelleen vain näpertelemään, Jouko Ahvenainen sanoo.
Kova luuta lakaissut rahoittajia
Nexit Ventures perustettiin kovimpaan it-huuman aikaan vuonna 2000. Sen jälkeen kova luuta on lakaissut it-alan pääomasijoittajia. Toistakymmentä rahastoa ja useat teolliset sijoittajat, kuten Elisa, Alma ja Sonera, ovat luopuneet leikistä. Nexit Venturesinkin pärjäämistä epäiltiin.
- Siperia on opettanut, ja meilläkin on vielä oppimista, Tarjanne huomauttaa. Meidän pitäisi saada keskimääräistä sijoitusaikaa lyhyemmäksi.
Nexitin keskimääräinen sijoitusaika on nyt noin neljä vuotta.
- Yritysten kasvu myyntikelpoisiksi menestystarinoiksi on ollut selvästi hitaampaa it-yritysten ydintalven aikana. Poikkeuksellisen vaikeista ajoista huolimatta salkkumme tekee vahvasti positiivisen tuloksen sijoittajilleen.
Eqvitecissä keskimääräinen sijoitusaika on kolmesta viiteen vuotta. Tyypillisin tapa irrottautua sijoituksesta on teollinen yrityskauppa. Pörssi ei vedä vieläkään.
- It-huuman kuumina vuosina vääränlaisia yrityksiä vietiin pörssiin. Tuolloin näpeilleen saaneet sijoittajat muistavat sen pitkään. Vaatimukset pörssilistautumisella ovat nyt korkeat, Mikkola sanoo.
- Pörssiin meno ei takaa kasvua, ja lisäksi yritys menettää siinä vapauttaan. Suomessa ei ole nyt kunnon listautumispaikkaa korkean teknologian yritykselle, Tarjanne huomauttaa.
Helsingin pörssissäkin on huomattu tämä. Vielä tänä vuonna se täydentyy kasvuyrityksille tarkoitetulla First North -listalla.
- Toivomme toki, että se käynnistyy, mutta se ei olisi meille lopullinen irtautumistie. Jos veisimme sijoitusyrityksen First North -listalle, se olisi vain ensiaskel kohti päälistaa, Mikkola sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Loppuvuosi oli Sanomalle vaikea
10.02.2009 Mediakonserni Sanoman liikevoitto ilman kertaeriä heikkeni, mutta liikevaihto pysyi lähes ennallaan.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (12)
Onnea Xtractin polulle. Älkää päästäkö venturisteja määrittelemään firman strategiaa ja avainrekrytointeja.
Moni taho miettii ja selvittää miksi Suomessa ei ole riittävästi kasvuyrittäjiä. Haluttomuus puetaan myös osaamattomuudeksi, jota yritetään ratkaista erilaisilla kasvuohjelmilla ja valmennuksella.
Eväitä pitää toki antaa, mutta suurin merkitys olisi konkurssilainsäädännön välittömällä muutoksella. Suomessa pitää olla mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään myös konkurssin jälkeen.
Onhan täysin selvää, ettei kukaan ota kasvun riskiä, kun vaakakupissa painavat seuraavat:
- menetä oma asuntosi, vanhempiesi asunto
- menetä autosi ja muut menopelit, jos niitä on
- saa nimesi julkisille mustille listoille, jotta kaikki tietävät sinun olevan luuseri
- menetä luottokelpoisuutesi kaikessa, jota tarvitset ihmisarvoiseen ja dynaamiseen elämiseen Suomessa
- ja tiedä vain, että pankki ei anna sinulle edes tiliä (ei edes sellaista jossa ei ole mitään luotto-ominaisuuksia)
- rekisterit eivät unohda, konkurssi on Suomessa sekä lainsäädännöllisesti että asenteellisesti rikos, jonka seuraukset ovat usein pahemmat ja pitkäkestoisemmat kuin raiskaajien, pedofiilien, varkaiden, pahoinpitelijöiden ja murhamiesten istunnot kivensisällä.
Kun ehdot ovat nämä, Suomeen ei voi syntyä isossa mittakaavassa todellista kasvuyrittäjiä kuin todella varakkaista lähtökohdista (tosiomaisuus on suojattu taitavasti ja kalliisti) tai sellaisilta suisiditapauksilta, joilla on paha bugi itsesuojeluvaistossa.
Epäonnistujan pitää saada elää ja yrittää uudestaan. Moni ameriikan menestyjä on tehnyt pari konkurssia ennen Nasdaqiaan ja todellista menestystä. Oppia siitä, kiitos!
Nimim. kasvua kohta raskaasti yrittävä...
Monikohan näistä sijoittajien edustajista on itse ollut yrittäjänä, ovat kirjoittaneet todella merkittäviä patentteja, tai olleet oikeasti luomassa jotain uutta ja olennaisesti disruptiivista teknologiaa? Tuskin ainakaan tuossa viimeisessä kohdassa yksikään.
Suomen suuntaan ei juuri kannata katsella jos yrittäjyyttä ajattelee, täältä ei juuri löydy kuin vihollisia ja joka tapauksessa suurin osa ajasta menee atlantin takaisten tahojen kanssa toimimiseen.
Yksisuuntainen lentolippu on parempi sijoitus kuin perustamisilmoituksen jättäminen PRH:lle.
Se on sitten ihan oma moka, jos on pantattu asunto, auto ja perhe yrittämistä varten otetun lainan takuuksi. Tai jos yhtiömuoto on joku sellainen, jossa yrittäjä on henkilökohtaisesti vastuussa yrityksen maksuvelvoitteista. Mutta kuka täysjärkinen nyt semmoista riskiä ottaa?
Mikäli olet omistajana TJ/hallituksessa konkurssin tapahtuessa jää siitä luottotietoihisi / Asiakastiedolle / verottajalle merkintä vähintään siksi ajaksi kunnes konkurssipesä lopettaa. Uutta firmaa et saa perustettua, kun et pääse ennakonpidätysrekisteriin. Kaupan yms. luottokortit myönnetään vaikka täysin tulottomalle opiskelijalle, mutta rehellinen yrittäjä ei sellaisia konkurssin jälkeen saa.
Onneksi meni vain maine eikä myös omaisuutta. Todellinen kasvuyrittäjä tunkee firmaansa omat, Tekesin, Finnveran, naapureiden, riskisijoittajien ja hölmöjen rahat.
Onko Jorman neuvo myös, että hankkikaa yksityiset omaisuutenne ennenkuin perustatte firmoja, mieluusti lastenne tai vaimojenne nimiin???
Nimim. Vuosia mustalla listalla
Asiakastieto tarjoaa tosin palvelun, josta selviää mahdolliset vastuutehtävät yrityksissä, mikä tosiaan saattaa hidastaa sarjayrittämistä kunnes edellinen konkurssi on selvitetty. Mutta miten tämä estää henkilökohtaisen luottokortin saamisen?
Onnella on kovin vähän tekemistä tässä. Tyhmillä päätöksillä ja edesvastuuttomalla riskinotolla sen sijaan voi hyvinkin päästä aiempien postaajien kuvailemaan lopputulokseen. Todellinen kasvuyrittäjä ymmärtää lopettaa hyvissä ajoin ennen kuin yritys on selvitystilassa.
Kyllä se valitettavasti on niin, että konkurssin tehnyt yrittäjä jää usein vuosiksi yhteiskunnan ulkopuolelle. Siihen meillä ei oikeasti olisi varaa, ainakaan jos rohkeita kasvuyrittäjiä kaipaamme.
VC-raha tai siihen verrattavissa oleva taloudellinen ruiske on tietyillä aloilla ja erityisesti globaalissa taloudessa kasvamisen ja menestymisen edellytys. Siitä ei ole epäselvyyttä. Joka muuta väittää, saa kyllä perustella kantansa aika hartaasti ja pieteetillä.
Pääomasijoittajat - ihmiset, jotka tulevat rahan mukana ovat sitten aivan eri juttu. Raha mutta erityisesti sen mukana tulevat ihmiset kannattaa valita huolellisesti. Rahaakin tärkeämpi on vc:n oma kokemus, verkostot ja näytöt. Kannattaa kysellä - kyllä markkinat tietävät...