Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
12/4: +0,9 %

Nasdaq: iPhone hidastaa Leopardia

13.4.2007 10:24 (päivitetty 11:24) Osakkeiden luisu jäi vain päivän mittaiseksi, sillä pääosakeindeksit kiipesivät torstaina ylöspäin. Osakevolyymi pysyi juuri ja juuri yli kahdessa miljardissa kappaleessa.

Apple kertoi varsinaisen kaupankäynnin jälkeen, että yhtiö viivästyttää seuraavan käyttöjärjestelmäversion, Leopardin, julkaisua kesäkuusta lokakuuhun. Syynä oli kehitysresurssien allokointi iPod-musiikkipuhelimeen, jonka pitäisi ilmestyä kauppoihin kesäkuussa.

BlackBerry-tieturivalmistaja Research In Motionin voitto kohosi voimakkaasti päättyneellä neljänneksellä. Toisaalta Yhdysvaltain pörssikomissio aloittaa viralliset tutkimukset yhtiön osakeoptiokäytännöistä. Yhtiön osake halpeni torstaina 8,2 prosenttia.

Wall Street Journal -lehden mukaan Ralph Whitworth -niminen osakkeenomistaja on nostanut osuutensa Sprint Nextel -operaattorista liki prosenttiin. Hän aikoo supistuttaa muun muassa yhtiön investointeja ja vaatia mahdollisesti yhtiön osien myyntiä. Operattorin kursi nousi 3,2 prosenttia.

Internet-puheluihin erikoistuneen Vonagen toimitusjohtaja Michael Snyder aikoo jättää yhtiön, ja yhtiö aikoo säästää kuluissa. Vonagen kurssi kallistui 6,7 prosenttia.

Jutun kirjoitti: digitoday

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

OMX: Yhdistymisessä noin miljardin kruunun synergiaedut

25.05.2007 Teknologiapörssi Nasdaq ja OMX uskovat, että yhdistymisessä syntyy yhteensä noin miljardin kruunun eli 110 miljoonan euron synergiaedut. Näistä kustannussäästöistä kertyy 684 miljoonaa kruunua ja 342 miljoonaa kruunua myynnin kasvusta.


Kolme vuotta sitten

HP:n lasertulostin vaarantaa tiedot

25.05.2009 Hewlett-Packardin monien tulostimien sisäisestä ohjelmistoista eli firmwaresta on löydetty ja korjattu haavoittuvuus, Viestintäviraston Cert-Fi kertoo.

.