Nokia jyrää kehittyvillä markkinoilla

Kuva: Timo Poropudas
17.4.2007 08:33 Analyytikot ennakoivat Nokian tehneen hyvän tuloksen ensimmäisellä vuosineljänneksellä.
Nokian vahva asema kehittyvillä markkinoilla Aasiassa, Lähi-idässä ja Afrikassa on analyytikkojen mielestä vahvistunut entisestään.
– Arvioin Nokian markkinaosuuden nousseen 40 prosenttiin ensimmäisellä vuosineljänneksellä, sanoo investointipankki Nomuran analyytikko Richard Windsor.
Viime vuoden lopussa Nokian markkinaosuus oli 36 prosenttia.
Nokia on erittäin todennäköisesti napannut markkinaosuutta suurissa vaikeuksissa olevalta amerikkalaiselta kilpakumppaniltaan Motorolalta.
Motorolan aggressiivinen markkinaosuuden lisääminen päättyi loppuvuonna nolosti tulosromahdukseen. Yhtiö ilmoitti myös irtisanovansa 3 500 työntekijäänsä kannattavuuden kohentamiseksi.
Nokian kännykkämyyntiä vauhdittaa pääasiassa värinäytöllä varustettujen halpapuhelimien kasvavat myyntiluvut.
Lisäksi Multimedia-toimialan kalliita puhelimia ostetaan paljon Aasiassa, jossa kuluttajat ostavat jo uusia kännyköitä vanhojen nokialaisten tilalle.
– Kehittyvillä markkinoilla Nokia 1600 -halpapuhelimen myynti on sujunut todella hyvin, Windsor arvioi.
– Loppuvuonna Multimedia-toimialalla oli vaikeuksia puhelimien räätälöinnissä operaattoreille. Uskon toimialan parantaneen tulostaan alkuvuonna kausivaihtelusta huolimatta. Eniten se on myynyt N73-, N80-, ja N70-malleja. Uskoisin Multimedian säilyttävän korkeat katteensa koko vuoden ajan.
Vaikeuksia Nokialla on yrityspuhelimia ja -ratkaisuja valmistavassa Enterprise Solutions -toimialalla.
Enterprise Solutionsin puhelinmyynti sujui loppuvuonna heikosti, eikä sen odoteta parantuneen merkittävästi alkuvuonna.
Nokia on leikannut tänä vuonna valmistettavien eri yrityspuhelimien mallien määrää. Enterprise Solutions on ollut perustamisestaan eli vuoden 2004 alusta saakka tappiollinen.
Nokia arvioi toimialan tekevän nollatuloksen kuluvan vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla.
Investointipankkien laskelmissa Enterprise Solutions jauhaa vielä reippaasti tappiota koko vuoden.
Enterprise Solutions on kuitenkin hyvin pieni toimiala Nokian sisällä. Sen osuus yhtiön viime vuoden liikevaihdosta oli alle kolme prosenttia.
Paljon kysymyksiä
Paljon kysymyksiä herättää myös Nokian verkkotoimialan kehittyminen alkuvuonna. Huhtikuun alussa liiketoimintansa aloittanut Nokia Siemens Networks alensi arvioitaan verkkolaitemarkkinoiden kehittymisestä tänä vuonna. Yhtiö odottaa euroilla laskettuna hyvin vähäistä kasvua viime vuoteen verrattuna.
– On mahdollista, että matkapuhelinverkoissa yhtiön on jäänyt hieman jälkeen. Sen puolesta puhuu Nokia Siemens Networksin antama ohjeistus markkinoiden kehittymisestä, Windsor sanoo.
Tiukin kisa Nokialla ja markkinakakkosella Motorolla on Latinalaisessa Amerikassa, jossa yhtiöiden markkinaosuudet olivat loppuvuonna hyvin lähellä toisiaan. Windsorin mielestä on vaikea sanoa säilyttikö Nokian ykköspaikan alkuvuonna.
Pohjois-Amerikassa Motorola on selvä markkinajohtaja. Nokian markkina-asema siellä romahti loppuvuonna.
– Pohjois-Amerikassa Nokian tilanne on edelleen huono. Yhtiöllä menee vielä aikaa ennen kuin sen tilanne siellä paranee, Windsor sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
OMX: Yhdistymisessä noin miljardin kruunun synergiaedut
25.05.2007 Teknologiapörssi Nasdaq ja OMX uskovat, että yhdistymisessä syntyy yhteensä noin miljardin kruunun eli 110 miljoonan euron synergiaedut. Näistä kustannussäästöistä kertyy 684 miljoonaa kruunua ja 342 miljoonaa kruunua myynnin kasvusta.
Kolme vuotta sitten
HP:n lasertulostin vaarantaa tiedot
25.05.2009 Hewlett-Packardin monien tulostimien sisäisestä ohjelmistoista eli firmwaresta on löydetty ja korjattu haavoittuvuus, Viestintäviraston Cert-Fi kertoo.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne! 18:15
- Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon 16:05
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää 15:10
- » Taloussanomat.fi













