Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liikevaihto ja liiketulos odotuksia paremmat

Teklan tulosodotukset nousivat

19.4.2007 10:48 Ensimmäisen neljänneksen alustavien tietojen mukaan Teklan liikevaihto näyttää olevan noin 13,5 miljoonaa euroa, missä on kasvua noin 28 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan kauteen verrattuna.

Liiketulos näyttää ylittävän 3,5 miljoonaa euroa, eli on noin kaksi kertaa parempi kuin edellisvuonna.

Yhtiön mukaan odotuksia parempiin lukuihin vaikuttaa Building & Construction -liiketoiminta-alueen vahvana jatkunut myynnin kehitys.

Helmikuussa julkistetussa tilinpäätöstiedotteessa Tekla antoi koko vuotta koskevan ennusteen. Sen mukaan jatkuvien liiketoimintojen liikevaihdon arvioitiin kasvavan noin viisitoista prosenttia sekä liiketuloksen olevan edellisvuotta parempi. Koko vuoden ohjeistusta tarkennetaan tammi-maaliskuun osavuosikatsauksessa 27.4.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nasdaq: CA ei yllä odotuksiin

25.05.2007 Sijoittajat kotiuttivat voittojaan torstaina, sillä markkinoilla epäillään ettei keskuspankki laskekaan korkotasoa tämän vuoden lopussa. Tähän saattaisi olla syynä esimerkiksi se, että uusien kotien myynti ei osoittanut laantumisen merkkejä - Yhdysvaltain inflaatiopelot jäytävät edelleen taustalla. Nasdaqissa vaihdettiin yli 2,4 miljardia osaketta, kun indeksiin tuli vipinää.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokian valvonta ajoi vaikeuksiin

25.05.2009 Oikeuskansleri tutkii, onko Lex Nokian valvonta kunnossa. Elinkeinoelämän Keskusliitto vastustaa valvonnan järjestämistä nyt suunnitellulla tavalla.

.