Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
IRC-Galleria toimii myös Venäjällä ja Saksassa

Sulake otti IRC-Gallerian osakevaihdolla

- Sulakkeen yhteisöpalvelut tarjoavat mainostajille ainutlaatuiset kanavat uudentyyppiseen nuorten tavoittamiseen, Timo Soininen sanoo.

23.4.2007 13:18 Sulake Corporation Oy teki sen, mistä ITviikkokin jo uutisoi aiemmin tänään. Yhtiö ilmoittaa ostaneensa IRC-Galleriasta tunnetun Dynamoid Oy:n koko osakekannan ja muodostavansa internet-yhteisöillään näin Suomen suurimman internet-yhtiön.

Kaupan keskeisenä tavoitteena on kansainvälistää IRC-Gallerian kotimainen menestystarina hyödyntäen Sulakkeen kansainvälistä organisaatiota ja osaamista sekä laajentaa konsernin palveluiden käyttäjäryhmää.

Yrityskaupan myötä Dynamoid siirtyy kokonaisuudessaan Sulake-konsernin omistukseen. Dynamoidin 27 työntekijää jatkavat tytäryhtiön palveluksessa. Yrityskauppa toteutettiin osakevaihtona.

Tiedotteen mukaan Sulakkeesta muodostuu nyt Pohjoismaiden suurin yhteisöpalveluja tarjoava internet-yhtiö. Suomessa Sulakkeen virtuaalimaailma Habbossa ja Dynamoidin IRC-Galleriassa vierailee joka viikko yhteensä yli miljoona käyttäjää. Nuorista ja nuorista aikuisista IRC-Galleria ja Habbo tavoittavat yhdessä arviolta enemmän käyttäjiä kuin mikään muu media.

Yhteisestä omistuspohjasta huolimatta Habbo ja IRC-Galleria jatkavat käyttäjän näkökulmasta täysin erillisinä palveluina.

"Tavoitteena globaali internet-yhtiö"

Sulakkeen portfoliostrategian tavoitteena on ollut löytää palveluita, jotka pystytään kansainvälistämään hyödyntämällä yrityksen erittäin kattavaa kansainvälistä verkostoa.

Sulakkeella on tällä hetkellä omat toimistot ja paikallinen organisaatio 19 maassa, yli 150 maksukanavaa 32 maassa sekä merkittäviä jakelu- ja markkinointikumppanuuksia eri puolella maailmaa. Tavoitteena on viedä IRC-Gallerian yhteisökonsepti tarkkaan valikoituihin maihin näitä hyödyntäen. IRC–Gallerian paikalliset versiot on jo avattu Venäjälle, Viroon, Liettuaan ja Saksaan.

- Sulakkeen tavoitteena on rakentaa globaali internet-yhtiö, joka keskittyy virtuaalimaailmoihin ja online-yhteisöihin. Tarjoamme palveluja ja viihdettä eri kohderyhmille ja erilaisiin tarpeisiin. Dynamoidin palvelut ja osaaminen sopivat tähän tavoitteeseen loistavasti, kommentoi Sulakkeen toimitusjohtaja Timo Soininen.

- Dynamoid on taloudellisesti kannattava ja sen liikevaihto koostuu sekä loppukäyttäjämyynnistä että mainosmyynnistä, kuten Sulakkeella. Kotimaassa Sulakkeen yhteisöpalvelut, Habbo ja IRC-Galleria, tarjoavat mainostajille ja muille tahoille ainutlaatuiset kanavat uudentyyppiseen ja tehokkaaseen nuorten ja nuorten aikuisten tavoittamiseen ja vuorovaikutukseen.

Sulake ja Dynamoid ovat tehneet paljon yhteistyötä Suomessa muun muassa erilaisissa hyväntekeväisyys- ja nettiturvallisuushankkeissa. Yhteisiin projekteihin ovat kuuluneet muun muassa kansallisen Netiketin kehittäminen yhteistyössä Viestintäviraston ja eri tahojen kanssa, vuoden 2007 Tietoturvapäivä-hanke sekä jouluinen hyväntekeväisyyskampanja Manteli.

Dynamoid perustettiin IRC-Galleriaa varten

IRC-Galleriaan rekisteröityneet käyttäjät voivat muun muassa esitellä valokuviaan ja kommunikoida keskenään lukuisin eri tavoin. Palvelun käyttäjien keski-ikä on noin 19,5 vuotta ja yli puolet rekisteröityneistä on täysi-ikäisiä.

IRC-Gallerian peruskäyttö on ilmaista, mutta käyttäjillä on myös mahdollisuus hankkia maksullisia lisäpalveluita. IRC-Galleriaa voidaan käyttää myös mobiililaitteilla.

Dynamoid Oy on pääasiassa IRC-Gallerian liiketoimintaa varten vuonna 2003 perustettu yritys, jonka liikevaihto päättyneellä tilikaudella oli noin kaksi miljoonaa euroa ja kannattavuus erinomaisella tasolla.

Yhtiön portfolioon kuuluu myös World of Warcraft -nettipelin pelaajille suunnattu Dark Portal.

Jutun kirjoitti: Tuomas Karvonen

Tuomas Karvonen

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Dell tuo markkinoille musteettoman tulostimen

11.02.2009 Dell tuo markkinoille mobiilitulostimen, johon ei tarvita mustetta. Tulostin on Zink-yhtiön valmistama.

.