HS: Nokia Siemens karsii Suomessa yli 1 500 työpaikkaa
3.5.2007 08:29 Huhtikuun alussa toimintansa aloittaneen Nokia Siemens Networksin Suomen-yksiköistä vähennetään kolmen seuraavan vuoden aikana yli 1 500 työntekijää, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
Nokia Siemens on ilmoittanut, että se karsii vuoteen 2010 meneessä 10-15 prosenttia työntekijöistään. Tällä hetkellä yhdistyneen yhtiön työntekijämäärä 60 000
Helsingin Sanomien tietojen mukaan vähennykset koskevat rankimmin Suomea ja Saksaa, missä työpaikkoja leikataan suhteellisesti vielä suurempi osa.
Suomen noin 10 000 työntekijästä joutuu HS-tietojen mukaan lähtemään vähintään 1 500, mahdollisesti vielä useampi. Saksassa Nokia Siemensillä on nykyisin runsaat 12 000 työntekijää.
Maailmanlaajuisesti työpaikkojen määrä supistuu 6 000–9 000:lla.
Nokian ja Siemensin puhelin- ja tietoverkkoja tekevien yksiköiden fuusiosta syntynyt yhtiö on kertonut tavoittelevansa vuoteen 2010 mennessä 1,5 miljardin euron vuotuisia säästöjä. Säästöistä 40 prosenttia otetaan tuotekehityksestä ja noin 30 prosenttia leikataan tuki- ja myyntitoiminnoista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Ericsson ja Telstra testaavat 40 gigan verkkoyhteyttä
25.05.2007 Ericsson ja Telstra ilmoittavat ajaneensa onnistuneesti 40 gigabittiä dataa sekunnissa Telstran valokuituverkossa. Tämä on ensimmäinen kerta maailmassa kun tällainen siirtonopeus on saavutettu käytössä olevassa verkossa.
Kolme vuotta sitten
Tietoturvayritys julkaisee filmisarjan verkkorikollisuudesta
25.05.2009 Tietoturvayritys McAfee on julkaissut verkkorikollisuudesta kertovan kuusiosaisen filmisarjan ensimmäisen osan verkossa. Jatko-osat seuraavat kahden viikon välein.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne! 18:15
- Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon 16:05
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää 15:10
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (3)
Itsekin uskon Suomesta lähtevän paljon koska irtisanominen on niin helppoa ja halpaa. Ihme kyllä jos haluavat pitää töissä tuplahintaisi Saksalaisiakaan pidemmällä tähtäimellä. Ellei sitten Siemensin pomot päätä.
Kuka
ei sita ymmarra
luottaa liian paljon MEIDAN NOKIAAN.