Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ennusteissa rivakkaa toimitusten kasvua

Acerin rynnistys jatkuu vahvana

5.5.2007 07:43 Taiwanilaisen Acerin hallituksen puheenjohtaja J. T. Wang ennustaa yhtiön vahvan nousun pc-markkinoilla jatkuvan. Wangin mukaan esimerkiksi yhtiön kuluttajakannettavien koko vuoden toimitukset kasvanevat jopa 50 - 70 prosenttia tänä vuonna.

Acerin vuoden alkupuoliskon pöytämikrotoimituksille IDG Newsin haastattelema Wang povaa 50 prosentin nousua vuoden takaiseen jaksoon verrattuna. Ensimmäisellä vuosineljänneksellä toimitusrintamalla oli Wangin mukaan hiljaista, mutta toisella kasvu on ollut rivakkaa. 

Acer uskoo, että myöhemmin tänä vuonna lanseerattavat uudet Aspire-mallit vahvistavat yhtiön kuluttajakannettavien kasvua entisestään. Kuluttajakannettavien osuus Acerin kannettavien myynnistä on noin kolmannes. 

Viime viikolla taiwanilaisyrityksen johtajat kertoivat sijoittajatilaisuudessa, että yhtiön pc-toimitukset kasvaisivat tänä vuonna 30 - 40 prosenttia. 

Acer nousi tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Lenovon ohi maailman kolmanneksi suurimmaksi pc-valmistajaksi. Suomessa yhtiö kiri viime vuonna jo Fujitsu-Siemensin kantaan kärkkymään kolmatta sijaa. 

Koko maailmassa Acerin markkinaosuus oli Gartnerin mukaan tämän vuoden tammi - maaliskuussa 6,8 prosenttia ja Suomessa IDC:n mukaan viime vuonna 15,5 prosenttia. 

Jutun kirjoitti: Markku Reiss

Markku Reiss

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nokian ja Qualcommin riitaa voi tulkita monella tavalla

25.05.2007 Teollisoikeuksien asiantuntijan professori Niklas Bruunin mielestä patenttien arvon mittaaminen kehittyvässä teknologiassa on hankalaa.


Kolme vuotta sitten

Tanskan hallinto matkustaa Baswaren ohjauksessa

25.05.2009 Ohjelmistotalo Basware automatisoi Tanskan valtionhallinnon matkustusjärjestelmää. Yhtiön toimittama ratkaisu tehostaa matkustukseen liittyvää suunnittelua ja laskujen käsittelyä.

.