Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pieneksi rattaaksi THQ:n isoon koneistoon

Universomo myytiin Kaliforniaan

10.5.2007 12:44 Maailman suuriin pelikustantajiin kuuluva THQ on ostanut 40 hengen tamperelaisen mobiilipelistudion Universomon. Vuonna 2002 perustettu Universomo jatkaa toimintaansa THQ:n kokonaan omistamana tytäryhtiönä ja koko henkilöstö jatkaa yrityksen palveluksessa.

Universomon tiedotteen mukaan henkilöstöä Suomessa tullaan kasvattamaan erittäin merkittävästi kahden seuraavan vuoden aikana. Yritys avaa pelistudion myös Helsinkiin seuraavan kahden kuukauden aikana. Ennestään Universomolla on toimipisteet Tampereella ja Kaliforniassa USA:ssa.

Ostaja on THQ Wireless, osa pörssiyhtiö THQ:ta. Yhtiöt eivät julkistaneet kauppasummaa.

Universomo on kehittänyt omaan tuotantokäyttöönsä ainutlaatuiset kehitystyövälineet. Yrityksen mukaan ne mahdollistavat maailmanlaajuisessa mittakaavassa nopean ja kustannustehokkaan tuotantoprosessin pelinkehitykseen ja eri laiteversioiden toteuttamiseen.

- Huippuosaamisen hankkiminen cross-platform -pelikehitykseen oli ehdoton avaintekijä kasvustrategiamme kannalta, toteaa Doug Clemmer, THQ Wirelessin johtaja.

- Universomon useaan kertaan palkittu luova osaaminen yhdistettynä heidän alustateknologiaansa tulee tehostamaan THQ Wirelessin toimintaa merkittävästi ja antaa meille mahdollisuuden keskittyä kasvattamaan tunnettuihin kulmakivi-brändeihimme ja uusiin lisensseihin perustuvaa liiketoimintaamme Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa".

Yrityskaupan myötä Universomon toimitusjohtajaksi nimitettiin Markku Hakala.

Universomo on kasvattanut henkilökuntaansa fuusioimalla itseensä pienempiä yhteistyökumppaneistaan.
THQ Wireless on globaalisti johtava mobiiliviihteen tuottaja ja julkaisija. Laajaan tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa pelit, personointituotteet sekä informaatiopalvelut.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

PSP:llä voi kohta soittaa voip-puheluita Britanniassa

25.05.2007 Sonyn valmistamalla PlayStation Portable -konsolilla voi kohta soittaa voip- ja videopuheluita British Telecomin verkossa.


Kolme vuotta sitten

Tuomari esti Craigslistin syyttämisen

25.05.2009 Henry McMasterin syytteet internetin ilmoituspalsta Craigslistiä vastaan ovat nyt entistäkin kauempana tuomarin määräyksellä.

.