Kymen Puhelin on valtataistelun kohteena

Kuva: Outi Järvinen / Lehtikuva
11.5.2007 09:21 Kymen Puhelimen osakkeet ja valtakirjat ovat nyt kuumaa kauppatavaraa. Puhelinyhtiön tuleva yhtiökokous on saanut osakejobbarit liikkeelle.
Yksi valtakirjojen kerääjä on helsinkiläinen sijoittaja Tommi Aurejärvi. Hän aikoo toukokuun lopun yhtiökokouksessa mittauttaa puhelinyhtiön nykyjohdon kannatuksen.
Aurejärven mielestä Kymen Puhelimen nykyisellä menolla ei ole tulevaisuutta.
Kymen Puhelin on jättäytynyt itsenäiseksi, paikalliseksi puhelinyhtiöksi. Se ei kuulu valtakunnallisiin Sonera-, Elisa- eikä DNA-leireihin. Kymen Puhelin kuuluu Finnet-liittoon, joka DNA-ryhmän lähdön jälkeen on kutistunut pienten puhelinyhtiöiden edunvalvojaksi.
Aurejärven mielestä Kymen Puhelimen pitäisi liittoutua valtakunnallisen teleoperaattorin kanssa.
– Telealassa ei ole mitään vikaa, mutta Kymen Puhelin ei ole pystynyt kehittämään toimintojaan.
Johto ja hallitus iskevät takaisin
Puhelinyhtiön toimiva johto ja hallitus ovat käynnistäneet puolustustaistelun valtaajia vastaan. Kymen Puhelimen työntekijät ovat soitelleet yhtiön osakeluetteloita läpi ja pyytäneet valtakirjoja yhtiökokoukseen.
Keskiviikkona puhelinyhtiön tukijoukot tarjosivat ilmaista pääsylippua jalkapallo-otteluun niille osakkeen omistajille, jotka luovuttavat valtakirjansa tukijoukoille.
Yhtiön puhelinosakkeen arvo yli kaksinkertaistunut
Kymen Puhelimella on 24 000 osaketta ja 16 000 osakkeenomistajaa. Suuri osa osakkeista on kotitalouksia, jotka aikoinaan ostivat puhelinosakkeen lankapuhelimen hankinnan yhteydessä.
Osakehamstrauksen aikana puhelinosakkeen arvo on noussut reippaasti. Kun alkuvuonna puhelinosake maksoi 670 euroa, uusimmat tarjoukset liikkuvat 1 300 eurossa.
Aurejärvi on hankkinut itselleen 5 prosenttia osakkeista. Äänimääriä hän laskee keränneensä tähän mennessä yli 20 prosenttia.
Lännen Puhelinta syytetään bulvaanien masinoimisesta
Finnet-leirin edustajat syyttävät Kymen osakehamstrauksesta DNA-ryhmään kuuluvaa Lännen Puhelinta ja sen masinoimia bulvaaneja. Finnet-leiri näkee, että Lännen Puhelin yrittää tehdä puhelinosakkeilla hyviä pikavoittoja.
Lännen Puhelimella on puhelinyhtiöistä eniten ristiinomistuksia. Se on Kymen Puhelimen suuromistaja. Lisäksi se on Vaasan Puhelimen ja Salon Seudun Puhelimen suurin omistaja.
Lännen Puhelimen toimitusjohtaja Tapani Mikola torjuu syytökset. Häntä ei paikallinen puhelinyhtiö kiinnosta alueena eikä sijoituskohteena. Lännen Puhelin on vähentänyt tänä keväänä omistustaan Kymen Puhelimesta viiteen prosenttiin.
– Kymen Puhelin haluaa pysyä paikallisena toimijana. Osinkoa yhtiö alkoi maksaa vasta pari vuotta sitten, kun me selvitimme, että omistaja haluaa sijoituksilleen vastinetta.
Pohjanmaalla sama tilanne
Puhelinosakkeiden hamstraus on käynnistynyt Kymen lisäksi Vaasassa. Pohjanmaalla puolustustaistelua käy Ilkka-lehti, joka viime viikolla teki julkisen ostotarjouksen Vaasan Puhelimesta.
Lännen Puhelin on vajaan kymmenen prosentin osuudella Vaasan Puhelimen suurin omistaja. Lännen Puhelin toivoo Vaasassa yritysjärjestelyjä.
– Vaasan Puhelin on sen kokoluokan yhtiö, ettei se oikein sovi paikalliseksi yhtiöksi, Mikola muotoilee.
Salon Seudun Puhelin on Vaasan kokoinen yhtiö. Salossa kuohunta on ollut hiljaista.
– Me olemme Salon Seudun Puhelimen suurin omistaja ja Salo on Lännen Puhelimen suuri omistaja. Ristiinomistus varmaan pitää tilanteen rauhallisena, Lännen Puhelimen hallituksen puheenjohtaja Jarmo Leino arvelee.
Kymen Puhelimen osakkeita hankkiva Aurejärvi sanoo tekevänsä osakekauppoja omissa nimissään. – Olen kyllä keskustellut Lännen Puhelimen kanssa Kymen Puhelimesta.
Sijoittajan silmissä puhelinosakkeet ovat nyt hyvä kohde. Maahan syntyi talvella Elisan ja Soneran kilpailijaksi valtakunnallinen DNA-leiri.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
PSP:llä voi kohta soittaa voip-puheluita Britanniassa
25.05.2007 Sonyn valmistamalla PlayStation Portable -konsolilla voi kohta soittaa voip- ja videopuheluita British Telecomin verkossa.
Kolme vuotta sitten
Tuomari esti Craigslistin syyttämisen
25.05.2009 Henry McMasterin syytteet internetin ilmoituspalsta Craigslistiä vastaan ovat nyt entistäkin kauempana tuomarin määräyksellä.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne! 18:15
- Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon 16:05
- Professori: Lahjustuomiolla olisi YIT:lle kovat seuraukset 06:03
- Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää 15:10
- » Taloussanomat.fi
-
52 e
Lenovo Thinkpad X220 (Core i5-2520M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
43 e
-
31 e
Apple MacBook Air MC965S/A (Core i5 1,7 GHz, 4 GB, 128 GB, 13,3", OS X), kannettava tietokone
-
31 e
MSI GT70 0NC-019NE (Core i7-3610QM, 16 GB, 750 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
30 e
MSI GT70 0NC-070NE (Core i7-3610QM, 8 GB, 878 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone













