Finpro kiihdyttää bisnestä Cernin kanssa
14.5.2007 16:01 Kansainvälisen hiukkastutkimuskeskuksen Cernin hankintajohtaja Thierry Lagrange vierailee Finpron organisoimalla matkalla Suomessa 22. - 25.5.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Cernistä on saatu sopimuksia ja tilauksia yli sadalle suomalaisyritykselle noin 60 miljoonan euron arvosta. Finpro auttaa suomalaisyrityksiä hyödyntämään Cernin tarjoamia kaupallisia ja tutkimusteollisia mahdollisuuksia.
Vierailunsa aikana hankintajohtaja Lagrange tutustuu sekä suomalaisen innovaatioympäristön toimijoihin että erilaisten suomalaisyritysten toimintaan. Cern ostaa ulkopuolisia palveluja ja teknologiaa vuosittain sadoilla miljoonilla euroilla.
Kaupallisten mahdollisuuksien lisäksi Cern tarjoaa yrityksille tilaisuuden osallistua kehityshankkeisiin, verkottua kansainvälisten huippuosaajien kanssa sekä mahdollisuuden hyödyntää Cernin huipputeknologiaa.
Finpro kertoo etsivänsä Cernistä suomalaisille yrityksille sopivia mahdollisuuksia, kartoittavansa suomalaisyritysten osaamista hiukkastutkimuskeskuksen tarpeita ajatellen ja hakevansa jatkuvasti sopivia yrityksiä avautuviin hankkeisiin. Cern-yhteistyö tarjoaa yrityksille mahdollisuuden teknologian ja tuotteiden kehitykseen.
Yhteistyö Cernin kanssa voi tarkoittaa esimerkiksi, että Cern ostaa jo suomalaisyrityksen laiteinvestointivaiheessa prototyyppejä, joita jatkokehitetään yhdessä Cernin huippuasiantuntijoiden kanssa.
Suomalaisyritysten maine yhteistyökumppaneina Cernissä on erinomainen, ja liiketoiminta- sekä tuotekehitysmahdollisuuksia olisi hyödynnettävissä enemmänkin, Finpro arvioi. Potentiaalia olisi esimerkiksi hienomekaniikan alan osaajille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa
11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi













