Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
It-indeksi 14.5.07

Nokia lähellä tavoitettaan

16.5.2007 15:24 Nokian mukaan sen markkinaosuus vuoden toisella vuosineljänneksellä on suurempi kuin aiemmin arvioitu 36 prosenttia. Näyttää siltä, että Nokia on saavuttamassa tavoitteensa 40 prosentin markkinaosuudesta.
Nokian kurssinousu nosti It-indeksin puolen prosentin nousuun.

Tilanne oli aivan toisenlainen keväällä 2004, jolloin Nokian markkinaosuus tippui alle 30 prosenttiin. Osakekurssi putosi kevään aikana lähes 19 eurosta yhdeksään euroon. Nokia saavutti saman kurssitason seuraavan kerran vasta viime maanantaina.

Silloin pessimistisimmissä ennusteissa odotettiin maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan tittelin menevän Motorolalle. Nokiaa syytettiin läppäpuhelinten puutteesta ja ylimielisestä suhtautumisesta pääasiakkaisiinsa eli operaattoreihin.

Yhtiön johto piti sitkeästi kiinni markkinaosuustavoitteestaan.

Marraskuussa 2004 Nokia-analyytikko Lauri Rosendahl sanoi ITviikossa 40 prosentin tavoitteen olevan epärealistinen. Neljänkymmenen prosentin markkinaosuuteen Rosendahl uskoi, jos Nokia saisi tuotteensa ja jakelunsa menemään putkeen, ja vastaavasti pääkilpailijat mokaisivat oikein kunnolla.

Näin juuri kävi. Nokia viritti tuotteensa ja jakelunsa huippuunsa. Se hallitsee etenkin kehittyviä markkinoita. Älypuhelin- ja 3G-markkinoilla se on useamman askeleen kilpailijoitaan edellä.

Pääkilpailija Motorola taas sähläsi varastotempullaan oikein kunnolla. Yhtiön matkapuhelinliiketoiminta on tappiolla, ja se joutuu jättämään kasvavat halpapuhelinmarkkinat Nokialle.

Tiistaina Rosendahl kommentoi Nokian uusia näkymiä uutistoimisto Startelille.

– Ajankohta eli vuosineljänneksen puoliväli oli jonkin verran yllättävä verrattuna yhtiön aikaisempaan tiedotuskäytäntöön. Tämä kertoo todennäköisesti siitä, että markkinaosuuden muutos on iso, yli kaksi prosenttiyksikköä.

– Omissa ennusteissamme odotimme markkinaosuuden kasvua, mutta tämä antoi luottamusta ennusteiden nostoon. Myös liikevaihdon ja tuloksen osalta ennusteissa on nyt nostovaraa.

IT-indeksin yritysten päätöskurssit 14.5.2007
Yritys 08.05.2007 14.05.2007 Viikkomuutos, % Vuosimuutos, %
AffectoGenimap 3.80 3.85 1.3 46.39
Aldata 1.68 1.55 -7.7 -33.76
Basware 12 12 0.0 -16.96
Comptel 1.96 1.92 -2.0 3.78
Done 0.34 0.35 2.9 9.38
Elisa 20.81 21 0.9 29.63
F-Secure 2.14 2.09 -2.3 -29.39
Ixonos 5.82 5.8 -0.3 27.19
Nokia 18.39 19.14 4.1 14.68
Proha 0.36 0.35 -2.8 -14.63
QPR 0.8 0.8 0.0 -19.19
Satama 1.16 1.15 -0.9 17.35
Solteq 1.46 1.46 0.0 -17.05
SSH 1.22 1.21 -0.8 -35.29
Stonesoft 0.5 0.49 -2.0 -2.00
Sysopen Digia 3.89 3.87 -0.5 -6.30
Tecnomen 1.28 1.3 1.6 -42.98
Tekla 11.25 11.33 0.7 93.68
Teleste 10.85 10.9 0.5 -3.54
TeliaSonera 5.52 5.49 -0.5 14.38
Tietoenator 23.21 23.5 1.2 -1.76
TJ Group 0.07 0.07 0.0 0.00
Lähde: ITviikko

Jutun kirjoitti: Jukka Lehtinen

Jukka Lehtinen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Verkkomainonta ylsi ennätykseen USA:ssa

25.05.2007 Vuosi 2006 oli verkkomainonnalle Yhdysvalloissa kaikkien aikojen paras. Internet Advertising Bureaun tuoreiden tilastojen mukaan verkkomainonnan arvo kasvoi viime vuonna 35 prosenttia lähes 17 miljardiin dollariin eli runsaaseen 12,5 miljardiin euroon.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayritys julkaisee filmisarjan verkkorikollisuudesta

25.05.2009 Tietoturvayritys McAfee on julkaissut verkkorikollisuudesta kertovan kuusiosaisen filmisarjan ensimmäisen osan verkossa. Jatko-osat seuraavat kahden viikon välein.

.