Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pääjohtaja vaihdettiin vauhdissa

Siemens voiteli teletilauksia miljardilla eurolla

21.5.2007 10:10 Saksalaisen Siemens-yhtiön pääjohtaja vaihdettiin vauhdissa sunnuntaina. Yhtiön hallitus käsitteli erityisistunnossaan myös yhtiön laajaa korruptiovyyhtiä. Saksalaisen Focus-lehden mukaan voitelurahojen summa on noussut jo kolmeen miljardiin euroon.

Siemens varmisteli miljardeilla ulkomaisia tilauksia yhtiölleen. Focus-lehden mukaan korruptiokassasta maksettiin miljardi euroa telekommunikaatiotilausten varmistamiseksi. Lopulla kahdella miljardilla eurolla hoideltiin muiden alojen tilauksia.

Nokia ja Siemens ovat nyttemmin yhdistäneet televerkkotoimintansa.

Saksan talouden lippulaiva valitsi sunnuntaina itävaltalaisen Peter Löscherin uudeksi pääjohtajakseen.

Siemensin hallituksen varapuheenjohtaja ja ammattiyhdistysliitto IG-Metallin toinen puheenjohtaja Berthold Huber sanoi Handelsblatt-lehdelle, että ay-läiset olivat tentanneet Löscheriä jo parin päivän ajan.

- Vakuutuimme, ettei hän aio lopettaa siemensiläisten töitä Saksasta.

Uusi yhtiö Nokia Siemens Networks ilmoitti ensitöikseen työpaikkojen vähentämisestä, mistä ammattiyhdistykset ovat olleet sotajalalla.

49-vuotias Löscher tulee amerikkalaisesta lääkeyhtiö Merckistä. Hän korvaa Klaus Kleinfeldin, joka joutuu jättämään työnsä kesäkuun lopussa korruptioselvittelyjen vuoksi.

Löscher johti Merckissä Global Human Health -osastoa. Hän kommentoi komennon 475 000 siemensiläisen johtoon olevan hänelle "suuri kunnia".

Siemensin hallituksen puheenjohtaja Gerhard Cromme sanoi Löscherin tuntevan Siemensin useiden vuosien ajan. Siemensiin Löscherillä oli kosketus juuri ennen Merckiin siirtymistään, jolloin hän oli Siemensin amerikkalaisen kilpailijan General Electricin johtokunnan jäsen.

Aiemmin Löscher työskenteli konsulttiyhtiö Kienbaumissa sekä Hoechstissä ja sen seuraajayhtiössä Aventisissa. Merckiin hän tuli viime vuonna.

Jutun kirjoitti: Kirsi Hyytiäinen

Kirsi Hyytiäinen

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Verkkomainonta ylsi ennätykseen USA:ssa

25.05.2007 Vuosi 2006 oli verkkomainonnalle Yhdysvalloissa kaikkien aikojen paras. Internet Advertising Bureaun tuoreiden tilastojen mukaan verkkomainonnan arvo kasvoi viime vuonna 35 prosenttia lähes 17 miljardiin dollariin eli runsaaseen 12,5 miljardiin euroon.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayritys julkaisee filmisarjan verkkorikollisuudesta

25.05.2009 Tietoturvayritys McAfee on julkaissut verkkorikollisuudesta kertovan kuusiosaisen filmisarjan ensimmäisen osan verkossa. Jatko-osat seuraavat kahden viikon välein.

.