Deloitte etsii Suomen nopeimmat teknologiayritykset
24.5.2007 16:54 Deloitten Technology Fast 50 -ohjelmassa etsitään jo kolmannen kerran Suomen nopeimmin kasvaneet teknologiayritykset. Kasvun mittarina käytetään liikevaihdon kasvua viimeisen viiden vuoden ajalta.
Kahtena edellisenä vuonna Habbo Hotellin vauhdittama Sulake on vienyt voiton. Se on vahva ehdokas myös tänä vuonna, sillä liikevaihdon kasvua vahdittaa yhtiön ostama IRC Galleria.
- Listaus antaa suomalaisyrityksille ainutlaatuisen mahdollisuuden verrata omaa kasvukehitystään niin kotimaisten kuin ulkomaalaistenkin teknologiayritysten kesken. Kilpailussa menestyminen on tarjonnut usealle osallistujalle mahdollisuuden hyödyntää hyvää sijoitustaan omassa markkinointiviestinnässään sekä rekrytoinnissa, sanoo Tuomo Salmi, Deloitten teknologia, media ja tietoliikenne -toimialasta vastaava partneri.
Technology Fast 50 -ohjelma sisältää kaksi sarjaa. Fast 50 -sarjassa menestyjät listataan viiden vuoden liikevaihdon kasvuprosentin perusteella. Rising Stars -sarja on tarkoitettu 3−4 vuotta toimineille yrityksille, ja kasvua mitataan kolmen viimeisen vuoden liikevaihdon kasvuprosentin perusteella. Ohjelman yhteydessä Deloitte tekee myös kvalitatiivisen tutkimuksen, jolla selvitetään merkittävimmät kasvun haasteet yritysten näkökulmasta.
Technology Fast 50 -voittajat osallistuvat automaattisesti myös Deloitten EMEA Fast 500 -ohjelmaan, jossa palkitaan EMEA-alueen 500 nopeimmin kasvavaa teknologiayritystä. Lista koostuu Euroopan, Afrikan ja Lähi-idän maiden voittajista.
Yritykset voivat ilmoittautua ohjelmaan 31.7. asti. Ohjelman ja tutkimuksen tulokset julkaistaan syksyllä 2007.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 9.2. AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- 9.2. Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- AllThingsD asettaa uuden iPadin maaliskuun alkuun 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Ciscon tulos parani reippaasti 13:05
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
YouTuben perustajat uivat rahassa
10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.
Kolme vuotta sitten
Logica toimittaa Capricoden etähallintaa
10.02.2009 Suomalainen ohjelmistoyritys Capricode on tehnyt sopimuksen kansainvälisen tietotekniikkajätin Logican kanssa. Logica ryhtyy tuottamaan mobiililaitteiden keskitettyä hallintapalveluaan Capricoden SyncShield-etähallintateknologialla.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan 20:42
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti 21:17
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- » Taloussanomat.fi











