Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Syyttää laittomasta irtisanomisesta ja yt-lakirikkomuksesta

Erto vetää Fujitsun käräjille

6.6.2007 14:10 Toimihenkilöliitto Erto ilmoittaa haastavansa it-palveluyritys Fujitsu Services Oy:n oikeuteen laittomasta irtisanomisesta ja yhteistoimintalain rikkomisesta.

Erton mukaan kymmenet Fujitsun työntekijät ovat kevään aikana ottaneet siihen tai sen luottamusmiehiin yhteyttä ja kertoneet työnantajan tarjoavan heille sopimusta työsuhteen päättämisestä. Jos työntekijä ei ole suostunut sopimukseen, hänet on Erton mukaan lähes välittömästi irtisanottu vedoten tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin.

- Se, että näitä irtisanomissopimuksia on tarjottu näin monille osoittaa, että Fujitsulla on mielestään ollut laajamittainen työvoimakustannusten vähennystarve. Se taas edellyttäisi laajojen yt-neuvotteluiden läpikäyntiä, sanoo Erton puheenjohtaja Tapio Huttula.

- ERTO tulee riitauttamaan sekä irtisanomisen perusteen että yhteistoimintaneuvotteluasian kaikissa tällaisissa tapauksissa. On syytä epäillä, että Fujitsu rikkoo yhteistoimintalakia tahallisesti, Huttula jatkaa.

- Yhteistoimintaneuvotteluiden laiminlyönti koskettaa myös kaikkia niitä työntekijöitä, jotka ovat jo lähteneet Fujitsulta tällaisella irtisanoutumissopimuksella, sanoo liiton lakimies Jarkko Pehkonen.

Pehkonen muistuttaa, että työsuhteen päättämissopimuksesta kieltäytyminen ei ole laillinen syy irtisanomiseen. Irtisanominen on laillista vain silloin, kun työntekijän työ on vähentynyt eikä hänelle ole osoittaa mitään muuta työtä.

- Tässä tapauksessa työn vähentymistä ei perusteltu työntekijälle mitenkään, eikä ole edes selvitetty, olisiko Fujitsulla ollut tarjota muuta työtä, Pehkonen kertoo.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (26)

Huono 0
Toimihenkilöliitto Erto ilmoittaa haastavansa it-palveluyritys Fujitsu Services Oy:n oikeuteen laittomasta irtisanomisesta ja yhteistoimintalain rikkomisesta.
Digitoday
Huono 0
Taas poljetaan duunaria suohon oikein urakalla. Voi prrkle!
erno
Huono 0
Pitäähän sitä herrojen optioille saada lisää arvoa ja sitähän tulee helposti kun säästetään duunareiden palkoissa.
Nimim. Kokemusta On
Huono 0
Jo kolmantena vuonna peräkkäin Fujitsu on saanut Talouselämä lehden arvioinnissa yrityksenä täyden kympin, mikä on aika harvinainen arvosana ict-alalla. Ei ole vaikea nähdä, millä keinoin tulos on tehty. Tiedän asiasta koska olen itsekin ollut ko. firman "henkilöstöprosessin" pihdeissä. Moni on luovuttanut ja tehnyt sopimuksen ja tapaus ei tule julkisuuteen. Edellisen toimitusjohtajan aikana oli sentään toisenlainen inhimillisempi meininki. Onneksi alalta löytyy reilujakin firmoja. Ja moni on kasvu-uralla toisin kuin fujitsu, joka taistelee siitä että pystyisi edes pitämään nykyiset asiakkaansa kykenemättä kaupallistamaan uusia palveluja. Imagotappioita välttääkseen yrittävät kaikessa hiljaisuudessa panna 50-100 henkeä pihalle mutta hommaan taisi tulla jonkinlainen stoppi kun Erto puuttui asiaan
Kokemusta on
Huono 0
Fujitsun henkilöstöpolitiikka on ollut koko 2000 -luvun tälläista. Kaikelaisia pellejä on ollut toteuttamassa niitä ja omia "visioitaan". Yrityksellä näyttää olevan kaksinaamainen rooli työmarkkinoilla. Kehutaa, kaunistellaan ja luvatta vaikka kuu taivaalta, käytäntö on toista. "Asiantuntijoita" on jos minkälaisia. Kun osaa laulaa kovaa ja korkealta, niin pärjää. Hyvä että joku puuttuu Sirkuksen hyörintään.
Pellet
Huono 0
Jotain outoa tapahtuu tuossa putiikissa. Sieltä tulee meidän firmaan hakemuksia jatkuvalla syötöllä. Onko firma menossa myyntiin tai yhdistymässä ??
Jotain outoa tapahtuu Fujitsulla
Huono 0
Toivottavasti loppuu tämä Suomen "työntekijä on aina oikeassa politiikka" tai muuten loppuu yrittäjät. Suomessa kun ei saa potkia puusilmiä ulos talosta vaan ne on pakko pitää koska taskussa on ikuisuussopimus 70-luvulta. Jos työntekijällä ei tee mitään, niin miksi moisesta on pakko maksaa?
Yrittävä
Huono 0
annettiin ymmärtää saat potkut eli kannataa ottaa tämä "paketti" ja irtisanoutua itse.
Samaa tapahtui IBM:llä jokunen vuosi takaperin
Huono 0
Hyvä vaan että turhat potkitaan pois!
Turhat pois
Huono 0
Olen itsekin käynyt läpi samaa - tai kuten joku jo kommentoi:'Olen ollut ko. firman henkilöstöpihdeissä..' tai jotain sen suuntaista - ja täytyy sanoa, että vaikka yrityksessä viettämistäni vuosista jäi paljon hyviäkin muistoja, niin lopusta ei kyllä jäänyt kuin p:n maku suuhun.... Porukkaa pantiin pihalle ja iso luuta lakaisi oikein urakalla. Henkilöstöosasto tai muu johtoporras oli ruksinut vain organisaatiosta 'laatikoita' pois ja äijät pihalle... Ei siinä katseltu onko työntekijä hyvä vai huono vai jotain muuta... Eikun pihalle kun satuit olemaan 'väärässä ruudussa väärään aikaan'. Ja siitä meni jonkin aikaa niin kas kummaa - yritys palkkaa niin ja niin monta kymmentä / sataa uutta työntekijää. Liekö saanut 'tuoreita asiantuntijoita' (lue: kokemattomia) halvemmalla kuin pdemmän kokemuksen omaaville olisi joutunut maksamaan. Lakimiehen numeroa haeskeltiin jo minunkin tapauksessani, mutta kuten elämässäkin: 'Viisaampi antaa periksi' ja hakeuduin muualle töihin....
Ei se suuri aina ole kaunista...
Itsekin kokenut
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuluttajavirastolle valitetaan viestintäpalveluista eniten

25.05.2007 Kuluttajavirastoon tuli tammi-huhtikuun aikana 1322 markkinointiin, sopimusehtoihin ja perintään liittyvää ilmoitusta. Määrä on noin viisitoista prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan, ja eniten ilmoituksia tuli viestintäpalveluista.


Kolme vuotta sitten

Tuomari esti Craigslistin syyttämisen

25.05.2009 Henry McMasterin syytteet internetin ilmoituspalsta Craigslistiä vastaan ovat nyt entistäkin kauempana tuomarin määräyksellä.

.