Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Töiden loputtua

TU:n Rinne: NSN:n lähtijöitä lähes 700

Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva

6.6.2007 11:31 Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne arvioi järjestön nettiuutisissa, että Nokia Siemens Networksista lähtijöiden määrä nousee lähelle 700:aa, kun työt loppuvat määräaikaisilta, ulkopuolisilta työntekijöiltä ja eläkeputkeen ohjatuilta.

Nokia Siemens Networks (NSN) ilmoitti maanantaina, että yhtiö vähentää Suomesta tämän vuoden aikana 294 työpaikkaa.

– Kolme sataa mahdollista kovaa irtisanomista on joka tapauksessa paljon. Tilanne on verrattavissa metsäteollisuuden suuriin irtisanomisiin, esimerkiksi Voikkaan paperitehtaan lopettamiseen, Rinne toteaa. 

TU edellyttää Rinteen mukaan työnantajalta selkeää tukipakettia, joka mahdollistaa työstä työhön siirtymisen. Hän huomauttaa, että NSN:n kannattaa myös selvittää mahdollisuudet kouluttaa ja sijoittaa halukkaita Nokia Salon kännykkätehtaalle.

Rinne muistuttaa, että Nokia Siemens on ilmoittanut tavoittelevansa Suomessa neljän vuoden aikana noin 1 500–1 700 henkilön vähennystä. Toistaiseksi yhtiö työllistää Suomessa noin 10 000 ihmistä.

– Juuri päättyneet irtisanomisneuvottelut olivat näin ollen vasta alkusoittoa.

Nokia Siemens ilmoitti maanantaina ulkoistavansa mobiiliverkkojen tuotekehitystään TietoEnatorille. Siirto koskee 230:tä Nokia Siemensin työntekijää Suomessa. Yhtiön mukaan ulkoistaminen vähentää tarvetta irtisanomisiin.

– Voi vain toivoa, että NSN:ltä ulkoistetut eivät uuden työnantajan palveluksessa päädy heti vastaavanlaiseen yt-tilanteeseen, TU:n puheenjohtaja toivoo.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne arvioi järjestön nettiuutisissa, että Nokia Siemens Networksista lähtijöiden määrä nousee lähelle 700:aa, kun työt loppuvat määräaikaisilta, ulkopuolisilta työntekijöiltä ja eläkeputkeen ohjatuilta.
Digitoday
Huono 0
Ulkopuoliset työntekijät eivät tässä yhteydessä ole päässeet mihinkään uutisiin, vaikka heitä on NSN:llä paljon!
kommentti vaan
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuluttajavirastolle valitetaan viestintäpalveluista eniten

25.05.2007 Kuluttajavirastoon tuli tammi-huhtikuun aikana 1322 markkinointiin, sopimusehtoihin ja perintään liittyvää ilmoitusta. Määrä on noin viisitoista prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan, ja eniten ilmoituksia tuli viestintäpalveluista.


Kolme vuotta sitten

Tuomari esti Craigslistin syyttämisen

25.05.2009 Henry McMasterin syytteet internetin ilmoituspalsta Craigslistiä vastaan ovat nyt entistäkin kauempana tuomarin määräyksellä.

.