Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Asiakkaiksi kaavaillaan ministeriöitä

Suomen Capgemini satsaa Intiaan työvoimapulassa

Capgeminin toimipiste Mumbaissa.

12.6.2007 13:30 Capgemini perustaa Microsoft-liiketoimintayksikön, johon palkataan 50 uutta työntekijää. Puolet heistä työskentelee Intiassa.

Konsulttiyritys Capgemini perustaa Suomeen Microsoft-liiketoimintayksikön yhteistyössä ohjelmistojättiläisen kanssa. Uuteen liiketoimintayksikköön palkataan noin 50 uutta työntekijää. Puolet yksikön henkilökunnasta työskentelee ulkomaisissa palvelukeskuksissa, erityisesti Intiassa.

– Intiassa on osaamista ja kustannustehokkuutta, Suomen Capgeminin toimitusjohtaja Markus Sell sanoo.

Sellin mukaan Capgeminin asiakkaat hakevat nykyään halvinta hintaa. Capgemi toivoo takaavansa hyvän palvelun suuryritysasiakkaille maailmanlaajuisesti palvelukeskuksien hyödyntämisellä.
Toinen merkittävä syy päätökselle on Suomessa oleva pula Microsoft-osaajista.

Microsoft-liiketoimintayksikön asiakkaiksi kaavaillaan erityisesti suuryrityksiä sekä julkisen sektorin toimijoita. Yksikön on tarkoitus tarjota järjestelmäkehityshankkeiden konsultointia ja toteuttamista Microsoft-tuotteilla.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
Capgemini perustaa Microsoft-liiketoimintayksikön, johon palkataan 50 uutta työntekijää. Puolet heistä työskentelee Intiassa.
Digitoday
Huono 0
" Sellin mukaan Capgeminin asiakkaat hakevat nykyään halvinta hintaa."

Ehkä en haluaisikaan työskennellä yritykselle, joka haluaa tarjota halvinta hintaa eikä kovinta laatua. Tervemenoa Intiaan.
Niinpä.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuluttajavirastolle valitetaan viestintäpalveluista eniten

25.05.2007 Kuluttajavirastoon tuli tammi-huhtikuun aikana 1322 markkinointiin, sopimusehtoihin ja perintään liittyvää ilmoitusta. Määrä on noin viisitoista prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan, ja eniten ilmoituksia tuli viestintäpalveluista.


Kolme vuotta sitten

Tuomari esti Craigslistin syyttämisen

25.05.2009 Henry McMasterin syytteet internetin ilmoituspalsta Craigslistiä vastaan ovat nyt entistäkin kauempana tuomarin määräyksellä.

.