Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ostaa Crescomin kokonaan

Sonera terästää yrityspalveluita yritysostoksella

20.6.2007 15:01 TeliaSonera on ilmoittanut ostaneensa kriittisten palvelinjärjestelmien suunnitteluun, rakentamiseen ja hallinnointiin erikoistuneen Crescom Oy:n koko osakekannan.

TeliaSonera on tänään allekirjoittanut sopimuksen Crescom Oy:n ostamisesta toimitusjohtaja Jarmo Merikoskelta sekä yhdeksältä muulta yhtiön palveluksessa toimivalta osakkaalta. Crescomin kaikki kaksikymmentä työntekijää jatkavat yhtiön palveluksessa vanhoina työntekijöinä.

Crescomin asiakkaita ovat muun muassa Fonecta, Consolis, Affecto, ja Merenkulkulaitos. Kaiken kaikkiaan sillä on runsaat 120 asiakasta eri toimialoilta.

Yhtiö jatkaa toimintaansa TeliaSoneran tytäryhtiönä vanhalla nimellään.

Viime vuonna Crescomin liikevaihto oli 3,2 miljoonaa euroa ja liikevoitto 0,6 miljoonaa.

Jutun kirjoitti: Matias Mäki

Matias Mäki

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Google kääntää hakutulokset 12 kielelle

25.05.2007 Google on laajentanut tulkkauspalveluaan toiminnolla, joka automaattisesti kääntää hakutuloslistat jollekin valitusta kahdestatoista kielestä.


Kolme vuotta sitten

Tuomari esti Craigslistin syyttämisen

25.05.2009 Henry McMasterin syytteet internetin ilmoituspalsta Craigslistiä vastaan ovat nyt entistäkin kauempana tuomarin määräyksellä.

.