Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Helsingin pörssissä

Nokian organisaatiomuutos siivitti kurssit nousuun

Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva

21.6.2007 07:30 Pörssi sulkeutui keskiviikkona ylämäkeen. Vilkkaan uutispäivän merkittävin uutinen tuli matkapuhelinjätti Nokialta, joka kertoi uudistavansa organisaatiotaan vuoden vaihteessa.

Kaiken kaikkiaan markkinat alkavat nyt rauhoittua. Ulkomailta voi vielä tulla isoja uutisia. Hyvin moni asiakkaista lähtee huomenna jo puolilta päivin juhannuksen viettoon ja sama tilanne on varmasti myös yrityksissä. Jos uutisia tulee, ne tulevat jo heti aamusta ennen pörssin aukeamista.

Yleisindeksi OMXH nousi 0,5 prosenttia 11 610,81 pisteeseen. Painorajoitettu OMXH Cap vahvistui 0,4 prosenttia 6 251,12 pisteeseen. Vaihtoa kertyi 1,4 miljardia euroa, josta Nokiaa oli 725 miljoonaa euroa.

Nokia kertoi siirtyvänsä vuoden vaihteessa nykyisestä matriisiorganisaatiosta kolmeen yksikköön jaettuun organisaatiomalliin. Osake kiri 0,9 prosenttia 21,41 euroon.

Finnlines nimitti Christer Antsonin uudeksi toimitusjohtajakseen. Varustamoyhtiö kipusi 0,6 prosenttia.

Aspocomp joutuu maksamaan korvauksia ja korkoja noin 13,1 miljoonaa euroa, koska se hävisi irtisanomisjuttunsa Ranskan korkeimmassa oikeudessa. Osake romahti 19,6 prosenttia pienellä vaihdolla.

eQ Pankki nosti Nordean sijoitussuosituksen tasolle "osta" aiemmalta tasolta "lisää". OKO:n tavoitehinnan investointipankki nosti 16,00 euroon 14,70 eurosta. Investointipankki arvioi Sampon, Nordean ja OKO:n lyhyen- ja keskipitkän (2-5 vuotta) aikavälin tuotto- ja osinkonäkymiä erittäin positiivisiksi.

Nordea kallistui 2,1 ja Sampo 0,3 prosenttia. OKO luisui 1,2 prosenttia.

Kone ilmoitti sopineensa 162 hissin toimittamisesta Delhin metrolle. Tilaus kuuluu Koneen mukaan yhtiön suurimpiin yksittäisiin tilauksiin Intiassa, mutta se ei kertonut tilauksen arvoa. Kurssi vahvistui 1,3 prosenttia.

Metso kertoi toimittavansa metallinmurskaimen Venäjälle. Tilauksen arvo on noin kuusi miljoonaa euroa. Osake nousi 0,7 prosenttia.

Mediakonserni Alma Media selkeyttää konsernirakennettaan sulauttamalla tytäryhtiönsä Suomalaisen Lehtipainon, Alpressin ja Marcenterin emoyhtiöön. Yhtiön tavoitteena on vähentää hallinnollisia kustannuksia. Osake kohosi 0,1 prosenttia.

Nokian Renkaat kertoi laskevansa liikkeelle 130 miljoonan euron joukkovelkakirjalainan. Kurssi kiri 0,6 prosenttia.

Kaivos- ja metalliteollisuudelle teknologiaa kehittävä Outotec kertoi kahdesta tilauksesta. Kiinalaisten alumiinisulattamojen kanssa yhtiö solmi neljä alumiiniteknologiakauppaa. Tilauksen arvoa ei julkistettu. OAO TNK Kazchromen kanssa yhtiö sopi pelletointilaitoksen toimittamisesta Kazakstaniin Donskoyn kromikaivokselle. Tilauksen arvo on lähes 40 miljoonaa euroa. Outotec pomppasi 1,8 prosenttia.

Teleoperaattori TeliaSonera osti korkean käyttövarmuuden palvelinjärjestelmiin erikoistuneen Crescomin koko osakekannan. Crescomin liikevaihto oli viime vuonna 3,2 miljoonaa euroa. Kauppahintaa ei kerrottu julkisuuteen. Osake päätyi eiliselle päätöstasolleen.

Konecranes osti vajaan viidenneksen eteläafrikkalaisesta Dynamic Cranes Systemsistä. Kauppahintaa ei julkistettu. Osake kurkotti 0,6 prosenttia.

Muista vaihdetuimmista Fortum vahvistui 0,5 ja Outokumpu 2,3 prosenttia. Neste Oil pakitti 1,3 prosenttia.

Metsäyhtiöistä Stora Enso kallistui 0,1 ja M-real 0,2 prosenttia. UPM lipesi 0,5 prosenttia miinukselle.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

F-Secure: "spartalaiset" koettiin uhaksi Hongkongissa

11.02.2009 Suomalainen F-Secure huomasi vuotuisessa verkkohyvinvointia koskevassa kyselyssään, että tietoturvatermit ovat monella kehnosti hallussa. Monet luulevat "spartalaisten" olevan tietokoneisiin liittyvä uhka.

.