Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Käynnistää teollisen tuotannon

Nanocomp valloittaa Perloksen tilat

Kyösti Kakkonen arvioi, että Nanocompilla on tällä hetkellä ratkaiseva etumatka kilpailijoihin nähden.
Kuva: Kauko Varis

26.6.2007 15:01 (päivitetty 15:21) Diffraktiivisen optiikan suunnitteluun ja valmistukseen erikoistunut joensuulainen Nanocomp Oy laajentaa teolliseen tuotantoon. Yhtiö muuttaa Perlos Automationin entisiin tiloihin Ensolantielle Joensuussa. Nanocompin uudeksi vuokraisännäksi sekä yhtiön uudeksi osakkaaksi nousee Kyösti Kakkonen.

Nanocomp on perustettu vuonna 1997. Diffraktiivisessa optiikassa valonkulkua ohjataan erilaisten pintojen mikro- ja nanorakenteilla. Teknologiaa voidaan soveltaa muun muassa mittalaitteissa sekä monenlaisten teollisuus- ja kuluttajalaitteiden näytöissä.

Nanocomp työllistää tällä hetkellä neljätoista henkilöä, ja yhtiön liikevaihto on noin miljoona euroa. Nanocompin toimitusjohtaja Veli-Pekka Leppänen kertoo, että seuraavan vuoden aikana yrityksen liikevaihto kaksinkertaistuu. Leppänen arvioi, että ensi vuoden loppuun mennessä Nanocomp työllistää lähes kolmekymmentä henkilöä. Rekrytointeja tarvitaan sekä tuotantoon että myös hallintoon.

- Diffraktiivisen optiikan vieminen suunnittelusta teolliseen tuotantoon on ollut meitä eteenpäin vievä voima. Tuotannon käynnistämisen tekee mahdolliseksi uuden sukupolven muovivalutekniikan hyödyntäminen. Laajamittaisen tuotannon käynnistäminen kytkeytyy alan tuotteiden nopeaan globaaliin kasvuun erilaisissa sovelluksissa näyttö- ja valaisusektorilla, Leppänen taustoittaa.

Suurliikemies ja sijoittaja Kyösti Kakkonen on jatkossa sekä Nanocompin vuokraisäntä että yksi omistajista. Ensolantien noin 2400 neliön halli siirtyi Kakkosen kiinteistöomistukseen kevättalvella. Kakkonen arvioi, että Nanocompilla on tällä hetkellä ratkaiseva etumatka kilpailijoihin nähden.

Entinen Perloksen teollisuuskiinteistö on tiedotteen mukaan erinomaisessa kunnossa. Nanocompia varten kiinteistöön rakennetaan 250 neliön puhdastila. Muutto Ensolantielle käynnistyy jo elokuussa. Uudet tuotantotilat saadaan käyttöön kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Metso panostaa 17 miljoonaa euroa toiminnanohjaukseen

25.05.2007 Teknologiakonserni Metso Automation investoi uuteen koko toimitusketjun kattavaan toiminnanohjausjärjestelmään. Investoinnin kokonaisarvo on noin 17 miljoonaa euroa ja se valmistuu vuosien 2009-2010 vaihteessa. Järjestelmän toimittaa Lawson Software.


Kolme vuotta sitten

Jippii-jutusta hovioikeuden päätös torstaina

25.05.2009 Helsingin hovioikeus antaa torstaina päätöksen teleoperaattori Jippiin eli nykyisen Saunalahden epäillyistä talousrikoksista.

.