Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Telealalle syntyy uusi ohjelmistotalo

TTM-Tieto haukkasi itselleen Softeran

29.6.2007 10:23 Telealan tietojärjestelmiä toimittaneet Softera Ratkaisut Oy ja TTM-Tieto Oy yhdistävät toimintansa. Osapuolten mukaan syntyvästä yhtiöstä tulee telealan tietojärjestelmien merkittävin suomalainen osaamiskeskittymä.

Järjestely toteutetaan siten, että TTM-Tieto Oy ostaa Softeran liiketoiminnan. Kaupan myötä Softeran 37 työntekijää siirtyvät TTM-Tiedon työntekijöiksi. Softeran alueellinen toiminta Kuopiossa ja Lahdessa jatkuu eikä henkilöstövähennyksiin ole tarvetta.

Uuden kokonaisuuden toimitusjohtajaksi tulee Softeran toimitusjohtajana aiemmin toiminut Jarmo Jalkanen.

TTM-Tiedon mukaan ratkaisu on osa  sen uutta strategiaa, jossa palveluita laajennetaan erityisesti asiakaskohtaisesti toteutettavien ratkaisujen osalta ja toiminnassa suuntaudutaan operaattoreiden integeaattiokumppaniksi.

- Uuden kokonaisuuden nimeksi tulee Softera. Tämän toteuttamiseksi TTM-Tieto Oy:n hallitus esittää yhtiön nimen muuttamista Softeraksi elokuussa pidettävässä yhtiökokouksessa.
Yhdistymisen myötä voimme tarjota palveluita yhä suuremmille asiakkaille. Kaupasta on myös erityisiä hyötyjä jo olemassa oleville yhteisille asiakkaillemme, kuten DNA:lle ja Finnet-puhelinyhtiöille. Riittävän laaja ja alaa tunteva suomalainen toimija on vahva kilpailija kansainvälisille suuryrityksille, TTM-Tiedon hallituksen puheenjohtaja Bo Eklund.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Oulun Puhelimelle kilpailurikkomusmaksu

25.05.2007 Kilpailuvirasto esittää markkinaoikeudelle, että Oulun Puhelimelle määrättäisiin 100 000 euron seuraamusmaksu määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.


Kolme vuotta sitten

Lex Nokian valvonta ajoi vaikeuksiin

25.05.2009 Oikeuskansleri tutkii, onko Lex Nokian valvonta kunnossa. Elinkeinoelämän Keskusliitto vastustaa valvonnan järjestämistä nyt suunnitellulla tavalla.

.