Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Osakehinta kasvanut

Kymen Puhelimen osakkeet kuumana

Kuva: Taloussanomat

5.7.2007 09:20 Kiinnostus puhelinosakkeita kohtaan on jatkunut yhtiökokouksen jälkeen. Kaupan kiihdyttämiseksi osakehintaa on nostettu.

DNA-leiristä jättäytyneiden paikallispuhelinyhtiöiden osakkeet kiinnostavat jälleen. Kymen Sanomien mukaan ilmoittelu paikallisissa lehdissä on jatkunut vilkkaanaa yhtiökokouksen jälkeen. Ostoinnon uskottiin lopahtavan.

Kymen Sanomat (5.7.2007) kysyi aktiiviselta osakkeita ostavalta sijoittajalta Tomi Kaismolta OTC-Sijoituksesta, miksi hän jatkaa Kymen Puhelimen osakkeiden hankkimista.

– Haluamme tehdä kauppaa vähän enemmän. Olemme kiihdyttäneet ostoja viime viikkoina. Jatkamme niitä varmaan vielä heinäkuun ajan. Sen jälkeen uskon, että olemme saavuttaneet meille riittävän sijoitusmäärän, Kaismo kertoi Kymen Sanomille.

Sijoittajat tekevät myymisen mahdollisimman helpoksi. He muun muassa hoitavat varainsiirtoveron ja jättävät osingon asiakkaalle. Osakkeesta tarjottu hintakin on kohonnut 1600 euroon 1400 eurosta lähiviikkoina. Vielä alkuvuonna osakkeilla käytiin kauppaa 670 euron hintaan.

Kymen Puhelin on jättäytynyt itsenäiseksi, paikalliseksi puhelinyhtiöksi. Se ei kuulu valtakunnallisiin Sonera-, Elisa- eikä DNA-leireihin.

Kymen Puhelin kuuluu Finnet-liittoon, joka DNA-ryhmän lähdön jälkeen on kutistunut pienten puhelinyhtiöiden edunvalvojaksi.

Jutun kirjoitti: Riku Leppänen

Riku Leppänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Valikoitu mobiilimainonta kelpaa suomalasille

25.05.2007 Suomalaiset saattavat kirota kännykkään pyytämättä tunkevia mainosviestejä, mutta tilanne muuttuu silloin kun he itse pääsevät määrittelemään markkinoinnin sisällön. Yli 80 prosenttia suomalaisista haluaa myös osallistua kännykkäkyselyihin ja markkinatutkimuksiin.


Kolme vuotta sitten

Oikeuskansleri sallisi Lex Nokian valvonnan yrityksissä

25.05.2009 Helsingin Sanomille puhuneen oikeuskanslerin Jaakko Jonkan mukaan tietosuojavaltuutetulla on oikeus tehdä tarkastuksia yrityksiin, joissa työntekijöiden sähköpostiliikennettä tarkkaillaan.

.